Tekstit

Kahden päivän vaellus Helventinjärven kansallispuistoon

Kuva
Kahden päivän vaellus Helventinjärven kansallispuistoon 

Itsenäisyyspäivän 2019 kaamosvaellus Kalottireitillä Kilpisjärvi-Meekonlaakso

Kuva
Itsenäisyyspäivän 2019 kaamosvaellus Kalottireitillä Kilpisjärvi-Meekonlaakso Itsenäisyyspäivän kaamosvaellus Kalottireitillä Olimme edellisenä vuonna itsenäisyyspäivän kunniaksi käyneet valloittamassa Saanan Kilpisjärvellä, ja päätimme silloin, että seuraavana itsenäisyyspäivänä, jos vain keli sallii, suuntaamme Kalottireitille. Kovin pitkään reissuun töiden puolesta taaskaan ei olisi mahdollisuuksia, joten piti optimoida ajankäyttö ja otin Helsingistä junan Ouluun, jotta saisin tehtyä junassa vielä hyvän työpäivän. Olen aina kokenut junalla matkustamisen töiden kannalta hyväksi, missään muualla, ei edes kotona tai työpaikalla ole yhtä hyvä tehdä töitä. Jotenkin keskityn junassa hälinästä huolimatta erittäin hyvin.  Kilpisjärven ja Kalottireitin lumitilanne oli hieman huolettanut etukäteen. Vielä viikkoa aikaisemmin lunta Kilpisjärvellä oli vain viitisen senttiä, mutta onneksi viikon aikana lunta tuli noin 30-40 cm, joten lumitilanne vaikutti lupaavalta.  ...

Nuorttijoen ja Korvatunturin vaellus syyslomalle vk 42 13.-17.10.2019

Kuva
Nuorttijoen ylitys Syyslomavaellus Nuortille ja Korvatunturille lokakuussa 2019 Lokakuun myötä kaipuu pohjoiseen nosti päätään taas tasolle, että asialle pakko tehdä jotain. Lokakuu alussa lauantaina avattiin Markon kanssa skumppapullo ja otettiin Lapin kartta esille ja minne mentäisiin? Kovin pitkään reissuun työkiireet eivät antaneet taaskaan mahdollisuutta, mutta jonnekin olisi pakko päästä. Arpa osoitti Nuorttijoelle, jossa ei olla aiemmin käyty ja siellä onnistuisi luontevasti neljän päivän reissu. Lähtökohtaisesti suunnitelmaksi otettiin reitti Haukijärvenoja-Saiho-Karhuoja-Haukijärvenoja. Ajatuksena oli yöpyä kaksi yötä Karhuojalla ja retkeillä välipäivä lähimaastossa. Hiacen kyytiin siis taas ja kohti pohjoista. Etelästä ajon jälkeiseksi yöksi olimme varanneet Tikkasen Vieriharjun varaustuvan Kemihaaran läheltä, jonne pääsee autolla viereen asti. Siinä oli hyvä viettää vaellusta edeltävä yö.

Viikonlopun ruskavaellus UKK-puistossa 20.-22.9.2019 Kiilopää-Suomunruoktu-Kotaköngäs- Lankojärvi-Rautulampi-Kiilopää

Kuva
Ruskavaellus Kiilopää-Suomunruoktu-Kotaköngäs- Lankojärvi-Rautulampi-Kiilopää Kiireinen syksy ei antanut mahdollisuuksia pidempään Lapin ruskaretkeen, mutta syyskuun puolivälin jälkeen tarjoutui mahdollisuus junareissuun Rovaniemelle ja sieltä kolmen päivän reissu bussilla Kiilopään maisemiin.

Ultra Tour MonteRosa 170 km 4-stage race: Uusi yritys 4.-7.9.2019

Kuva
Uusi yritys Ultra Tour Monterosalla 170 km 4-stage Viime vuoden viimeiselle cut-off-pisteelle jääneen Ultra Tour Monterosan 170 km:n 4-stage kisan jälkeen tuli tunne, että pakko päästä uudelleen ja tällä kertaa selviytyä myös viimeisestä taipaleesta. Viime vuonna myöhästyin viimeisestä cut-offista noin 150 km:n kohdalla vajaa 10 min. Viimeinen 20 km jäi siis viime vuonna suorittamatta. Tällä kertaa treeniä on ollut paremmin, mm. Alppimentoreiden Aostanlaakson juoksuvaellus heinäkuussa ja paljon portaita Malminkartanossa ja Joupiskalla ja mäkitreeniä monin verroin enemmän kuin viime vuonna, joten luottamus hyvä.  Edessä siis jälleen neljä tiukkaa päivää, lähes 12.000 nousumetriä. Joka päivälle kaksi isoa vuoren huiputusta ja yhteensä 170 km. Joka päivä kisa starttaa klo 6 ja maalissa pitää olla klo 18. Eli 12 tuntia aikaa joka päivä. Viime vuoden kokemuksen perusteella ensimmäinen päivä on ongelmaton, toinenkin pitäisi olla sellainen,mistä voidaan selviytyä, mikäli kumpikaan ...

Kesäkuun vaellus UKK-puistossa 11.6-18.6.2019 (Yläharjun tupa-Marivaara-Tahvontupa-Vongoivan kammi-Anterinmukka-Luirojärvi-Siulanruoktu-Marivaara 91 km)

Kuva
Kesäkuun vaellus UKK-puistossa 11.6-18.6.2019 11.6.2019 Direction north. Se on vihdoin nokka kohti pohjoista. Oli yritys lähteä jo lauantaita, mutta tuli pientä viivettä lähtöön. Juhannuksen jälkeen maanantaina pitää olla Helsingissä, sillä välin katsotaan, minne polku vie. Marivaarassa nostetaan yöllä tai aamulla rinkka selkään ja suunnitelmissa olisi suunta Tahvontupa - Vongoivan kammi - Anterinmukka - Luirojärvi, tai katsotaan, mihin päädytään. Hyvä seura. Matkassa Kati ja Marko. 12.6.2019 Eka yö vietettiin omaksikin yllätykseksi Yläharjun kämpässä Marivaarassa, siellä iloksi myös sauna. Sinne johtaa Pihtijoentieltä melkoisen kuoppainen tie, jossa minun ainakin piti pahimmissa kohdissa pitää silmät kiinni. Neliveto ehdottomasti pitää olla, jos kostella säällä sinne tahtoo mennä. Saunottiin ja nukuttiin hyvä yö.

NUTS Karhunkierros 166 km 24.-25.5.2019

Kuva
24.5.2019 Siskokset Kuusamossa starttaa klo 12 NUTS Karhunkierros 166 km. Tälle matkalle ei ikinä pitänyt lähteä, oltiin luvattu pitää huoli siitä, ettei kumpikaan saa koskaan toista ylipuhuttua tälle matkalle. Täällä sitä ollaan ja kohta alkaa syyllisen etsintä 😆 😁 . Jännittävä viikonloppu. Klo 24 mennessä lauantai-iltana pitäisi olla maalissa (max 36 h), tiukkaa tekee, katsotaan kuinka käy.

TransGranCanaria 128 km 22.-23.2.2019

Kuva
TransGranCanaria 128 km 22.-23.2.2019 21.3.2019 Sitä kohta taas maksetaan siitä, että siskon kolme kuukautta kestäneen väsytystaistelun jälkeen vahingossa tuli sanottua, että mennään toki. Huomenna perjantaina klo 23 starttaa TransGranCanaria 128 km, 7500 metriä nousua, Las Palmasista vuoriston yli polkuja Maspalomasiin. Sunnuntaiaamulla klo 5 mennessä pitäisi olla maalissa.

Vuodenvaihteen kaamosvaellus Pallakselle 26.12.-31.12.2018

Kuva
Kaamosvaellus Pallaksella 26.12.2018 Nokka kohti pohjoista. Päädyimme taas Tammitupaan ensimmäiseksi yöksi.Juuri nukahdettuamme klo 23 saimme tuvalle seuraa revontuliretkellä olevasta australialaisseurueesta, heitä oli 12 ihmistä ja olivat liikkeellä moottorikelkoilla.LAsten kanssa oli hauska jutella poroista. Hauska oli kuunnella heidän juttujaan, olivat todella vaikuttuneita Lapista ja sanoivat, että paras reissu ikinä. 55 tunnin lennon jälkeen se on paljon sanottu. Itseäni väsytti taas ja oli vaikea pysyä hereille, joten seurusteli jäi enemmän Markon kontolle. Aamulla olisi tarkoitus lähteä 4 päivän lumikenkävaellukselle reittiä Pallas-Nammalakuru-Hannukuru-Rautuoja-Hannukuru-Vuontisjärvi. Matkassa jälleen Kati ja Marko. 27.12.2018 Aamulla lumikenkäreissu starttasi Pallakselta, Tai minun reissuni alkoi sieltä. Oli sovittu niin, että Marko ajaa auton Vuontisjärvelle ja lähtee sieltä ja tapaamme Nammalakurussa, jolloin palatessa auto on Vuontisjärvellä eikä tarvitse suunna...

Itsenäisyyspäivän reissu ex temprore - reissu pohjoiseen, Pallas ja Saana 5.12-8.12.2018

Kuva
Itsenäisyyspäivän ex temore -reissu pohjoiseen 5.-8.12.2018 Itsenäisyyspäivän ympärille ajoittuva pitkä viikonloppu antoi taas mahdollisuuden tehdä pikainen reissu pohjoiseen. Matkassa jälleen Kati ja Marko. Itsenäisyyspäivä osui torstaille, joten perjantain vapaaksi ottamalla järjestyi neljä tiivistä Lappi-päivää. Keskiviikkona erittäin myöhään lähestyimme Muoniota ja selailimme karttaa, mihin suuntaisimme yöksi.

Syyslomavaellus Pallakselle 15.-18.10.2018

Kuva
Syyslomavaellus Pallakselle 15.-18.10.2018 Lyhyt syysloma antoi mahdollisuuden pikaiseen pohjoisen reissuun. Työpäivän jälkeen Joensuusta lähdettiin kohti pohjoista (edellinen ilta oli vietetty kodassa Joensuun lähellä ja yö nukuttiin Hiacen takaluukussa kodan lähellä). Suunnaksi jälleen Pallastunturin maisemat. Matkassa mukana Kati ja Marko. Iltasella saavuimme autolla Pallaksen kulmille ja päädyimme jäämään ensimmäiseksi yöksi Pallaskotaan. Keli oli nollan molemmin puolin ja kodassa oli hyvä nukkua, joskin on sanottava, että Pallaskodan penkit ovat vähän liian kapeat nukkumiseen ja kaikkein miellyttävintä nukkuminen ei ollut. Yöllä oli komeat revontulet, joista valitettavasti vain kännykällä otettu rääpäisy. Aamulla lähdimme Pallashotellin kulmilta kohti Nammalakurua. Sää oli kertakaikkisen kaunis. Edellisellä viikolla Lapissa oli ollut täysi talvi, mutta viime päivien aikana suurin osa lumesta oli sulanut.

ULTRA TOUR MONTEROSA 4-stage race 170 km 5.-8.9.2018

Kuva
ULTRA TOUR MONTEROSA 4-stage race 170 km 5.-8.9.2018 Grächen 29.8.2018 Pitäisi olla varovaisempi tuon siskoni kanssa, mihin se oikein milloinkin houkuttelee. Tässä alkaa hiljalleen tiedostaa, mihin on lupautunut viikon päästä lähtemään. 170 km Ultra Monterosa 4-stage race Alpeilla, yli 11 km nousumetriä. Neljä päivää ja joka päivä keskimäärin 43 km. Viikon päästä mennään, ellen ole keksinyt keinoa livistää....

Kaldoaivi Ultra Trail 130 km 10.-11.8.2018

Kuva
9.8.2018 At the top of European Union. // Nuorgamissa ollaan. EU:n pohjoisin paikka. Siskokset lähdössä viikonloppuseikkailulle. Maailman pohjoisin ultrapolkujuoksu 130 km Kaldoaivin erämaassa starttaa huomenna klo 18. Perjantaina 10.10 klo 18 juoksu starttasi. Alkumatkasta oli aurinkoista ja helppo oli juosta. Jättäydyttiin taas jonon hännille, joskin aivan viimeiseksi ei päästy millään, kun selvästi jotkut muutkin halusivat olla viimeisinä jonossa.

Lofootit heinäkuu 2018: palauttelureissu NUTS Pallaksen jälkeen

Kuva
Palauttelureissu Lofooteille Pallaksen 134 km:n polkujuoksun jälkeen suuntasimme lasten kanssa palauttelureissulle Lofooteille. Ihana paikka, ehdottomasti pitää päästä uudelleen.

NUTS Ylläs Pallas 134 km 13.-14.7.2018

Kuva
13.7.2018 Nuts Ylläs Pallas 134 km starttiin siskokset taas valmistautumassa. Pientä draamaa, Kati iski kisareppua täytellessä päänsä asuntovaunun avoinna olleeseen ikkunaan, joten haavan teippausten kautta starttia kohden. Kovin on erilainen starttikeli kuin viimeksi, jolloin ukkosmyrskyssä lämmiteltiin saunassa ennen starttia. Toissa vuonna metsä oli supermärkä ja sai suorastaan uida poluilla ja puolimatkan jälkeen iski kova myrsky ja näkyvyys muutamia metrejä. Nyt yritetään sisätiloissa suojautua helteeltä. Huomiseen puoleen yöhön mennessä toivottavasti maalissa (klo 24 lauantai-iltana sulkeutuu maali).

UKK kansallispuisto juhannusvaellus 20.-25.6.2018

Kuva
Juhannusvaellus Aittajärvi-Sudenpesä-Luirojärvi-Muorravaarakka-Aittajärvi 20.6.2018 Työpäivän päätteeksi Hiace startattiin Helsingistä kohti pohjoista. Matkassa Kati ja Marko. Yötä myöten ajettiin ja klo 6.00 oltiin Kiilopään tunturikeskuksella, josta tarkoitus hakea varaustupien avaimet. Parkkeeraus parkkipaikalla oli kielletty yön ajan klo 22-06, mutta nyt kello oli jo 6:00, joten ei muuta kuin auto parkkiin ja Hiecen takaluukkuun pienet aamu-unet ennen vaellukselle lähtöä. Neljän tunnin päästä herättiin klo 10:00 ja haettiin avaimet Kiilopään keskuksesta ja juotiin teet/kahvit. Siitä ajettiin sitten Aittajärvelle, matka kesti varmaan kaksi tuntia, vaikka tie oli varsin hyvässä kunnossa, muuta oma auto alkoi hiipua uhkaavasti ja jouduttiin menemään tosi hiljaa. Jotain hämminkiä autossa oli ja pelättiin, että jäädään tien varteen. Päästiin kuitenkin parkkipaikalle ja päätettiin jättää autohuolet paluumatkan ongelmaksi ja suunnattiin polulle.

NUTS Karhunkierros 83 km 26.5.2018

Kuva
26.5.2018 klo 6.30 Täällä taas. Kohta mennään.  Klo 7.00 starttaa Nuts Karhunkierros 83 km. Klo 24 viimeistään pitää olla viimeistään maalissa.

Viikonloppuvaellus Nuuksiossa 10.-12.5.2018

Kuva
Viikonloppuvaellus Nuuksiossa

Joulun välipäivien reissu Pieni Karhunkierros ja Kolari

Kuva
26.12.2017 Pikkuneidin kanssa tapaninpäivän reissulla kohti Kuusamoa (ja Rovaniemeä ja Kolaria). Kuvassa taukojumppa Pudasjärvellä. Kaunis Suomi

Repovesi SUOMI 100-vuotta vaellus 6.-8.12.2017

Kuva
100-vuotiaan Suomen kunniaksi suunnattiin Repoveden kansallispuistoon tavoitteena kolmen päivän vaellus 5.-8.12.2017. Vähän ennen reissua kävi ilmi, että pe 7.12 pitäisi olla reilun 300 km:n päässä työpaikkahaastattelussa. Hetken mietittiin, että peruutetaanko reissu. Päädyttiin, että mennään silti ja tehdään Repovedeltä kesken retken perjantaina päiväreissu työhaastatteluun. Oltiin varattu Kuutinkämppä, minne noin 3 km kävely parkkipaikalta. Käveltiin ensin sinne ja jätetiin rinkat sinne ja lähdettiin sitten erikseen retkeilemään maastoon. Tehtiin 4 tunnin lenkki maisemia ihaillen.

Nuuksio Classic 70 km 2.9.2017

Kuva
1.9.2017 Huomenna klo 6.00 mennään taas 🏃 🏃 🏃 Nuuksio Trail Ultra 70 km. Lähtöasetelmissa annetaan molemmat toisillemme tasaisesti tasoitusta: Sisko ollut juuri Lapissa vaelluksella ja valmiiksi jo uupunut. Itsellä vasen akilles tosi kipeänä ja alkuviikosta naksahti selkä; osteopaatin kautta mennään. Erittäin hyvä fiilis silti ja odotetaan mukavaa päivää

Pallas vaellus heti NUTS Ylläs Pallaksen jälkeen 16.-18.7.2017

Kuva
Ennen NUTS Ylläs Pallaksen 134 km:n polkujuoksua oli siskon kanssa suunniteltu, että lähtisimme muutamaksi päiväksi Pallaksen maisemiin vaeltamaan, jokseenkin samaa reittiä takaisin kuin mistä olimme kisassa juosseet, mutta toiseen suuntaan k ohti Pallasta. Illalla isot rakot maaliin tullessa molemmille oli selvää, että näillä jaloilla ei vaelleta seuraavana päivänä. Olo kisan jälkeen oli niin uupunut, että maaliin tulon kunniaksi avattu skumppapullokin jäi koskemattomana pulloon. Ei vain maistunut eikä jaksanut. Toisaalta unikaan ei maistunut intensiivisen kisan jälkeen, vaikka yksi oli kisan aikana jäänyt välistä ja periaatteessa pitäisi olla väsy. Nukahdimme molemmat vasta kahden-kolmen maissa herätäksemme ennen aamu-viittä aivan virkeinä. Hotellin aamupalallekin olisi vielä yli kaksi tuntia.

NUTS Ylläs Pallas 134 km 14.-15.7.2017

Kuva
Taas suunta pohjoiseen ja uusi yritys NUTS YlläsPallaksen 134 km:lla. Viime vuonna minulla matka jäi 97 km:iin ja siitä jäi sen verran hampaankoloon, että pakko oli ottaa reissu uusiksi, vaikka sisko oli todennut maaliin tultuaan viime vuonna, että sai olla viimeinen kerta: "Se oli ihan kamalaa, ikinä ei tulla uudelleen".. Tuttuun tapaan nämä päätökset oli taas purettu. Lähdimme viime vuodesta viisastuneina ajamaan pohjoiseen jo edellisenä päivänä, jottei tarvitsisi herätä aamuyöstä ja saisi nukuttua kisaa edeltävän yön normaalisti. Hiacen kyydillä matka sujui todella mukavissa merkeissä ja hyväntuulisesti. Sisko sanoi, että kyyti oli niin luksusta kuin olisi A370 airbus:n bisnesluokassa matkustanut; tarjoilu pelasi ja bonuksena hyvä seura. Hyvä fiilis oli lähteä kisaan, mutta sääennuste lupasi huolestuttavan sateista. Ja juuri pari tuntia ennen kisaa taivas todella repesi ja iski todella kova ukkosmyräkkä ja sää kylmeni varmaan muutamassa minuutissa 15 astetta...