NUTS Ylläs Pallas 134 km 14.-15.7.2017
Lähdimme viime vuodesta viisastuneina ajamaan pohjoiseen jo edellisenä päivänä, jottei tarvitsisi herätä aamuyöstä ja saisi nukuttua kisaa edeltävän yön normaalisti. Hiacen kyydillä matka sujui todella mukavissa merkeissä ja hyväntuulisesti. Sisko sanoi, että kyyti oli niin luksusta kuin olisi A370 airbus:n bisnesluokassa matkustanut; tarjoilu pelasi ja bonuksena hyvä seura.
Hyvä fiilis oli lähteä kisaan, mutta sääennuste lupasi huolestuttavan sateista. Ja juuri pari tuntia ennen kisaa taivas todella repesi ja iski todella kova ukkosmyräkkä ja sää kylmeni varmaan muutamassa minuutissa 15 astetta. Sää oli hyinen ja päädyimme siskon kanssa juoksuvaatteet päällä saunan lauteille (lämpimän saunan) odottamaan starttia.Kova ukkoskuuro kuitenkin meni ohi ja pääsimme matkaan ilman isompaa sadetta. Sää oli epävakainen yleisluonteeltaan, paikoin aurinko paistoi hyvinkin kauniisti. Juoksu kulki alusta lähtien mukavasti. Ei ollut oikeastaan mitään isompia ongelmia. Viime vuotiseen tapaan puolenyön aikaan alkoi unettaa rajusti, mutta se meni nopeasti ohi ja yön hämäryys oli kaunista.
Verrattuna edelliseen vuoteen saavuimme Pallakselle lähes puolitoista tuntia nopeammassa ajassa.
Matka sujui ilman isompia ongelmia Hannukuruun asti. Juoksimme yhdessä ja se vahvisti. Aina jos itsellä oli heikkoa, toisella oli vahvempaa ja toisin päin.Nammalakurussa kuitenkin meinasi käydä huonosti. Kompastuin ja kaaduin aivan yllättäen vauhdissa niin, että silmänräpäyksessä olin jo nurin enkä ehtinyt tajuta mitään ja löin otsa edellä pääni todella kovaa maahan niin, että molemmin puolin piikkisen terävä iso kivi, mutta osuin niiden välissä olevaan juuri pääni kokoiseen mutalammikkoon. Vahingoksi vain pieni haava huuleen, murtunut pikkuvarvas ja naama mudassa. Pikkuisenkin jompaan kumpaan suuntaan niin olisi suurella todennäköisyydellä käynyt huonosti, kaatumisvauhti oli niin kova.
Hannukurua lähestyessä molemmilla alkoi rakot kiusata melkoisesti. Jalkoihin sattui aivan mielettömästi, mutta yritettiin, ettei sen antaisi haitata. Oli pakko kuitenkin ottaa buranaa. Hannukurusta lähdimme kuitenkin hyvissä voimin, liiankin hyvissä, sillä noin puolen kilometrin päästä huomasimme sauvojen unohtuneen Hannukurun huoltoon. Hetki mietittiin, antaako jäädä vai käännytäänkö hakemaan. Käännyttiin. Tiedossa oli, että viimeistään Pyhäkeron nousu ja lasku tulisi olemaan rakkoisilla jaloilla väsyneenä sellaista, että sauvat eittämättä olisivat tarpeen. Harmitti sinällään, kun siinä vaiheessa meitä oli hyvä porukka, joka piti sopivaa vauhtia yllä.
Hannukurun jälkeen jalkojen rakot kiusasivat entistä enemmän. Olin Pallaksen huollosta ottanut drop bagista kyytiin kolmet vaihtosukat, jot
ka vaihdoin yksi kerrallaan jalkaan. Puhdas sukka vei hetkeksi rakkokivun pois. Heti kun suolainen hiki valui sukkaan, särky äityi melkoiseksi.Jatkoimme kuitenkin kulkua henkisesti hyvävoimaisina. Pyhäkeron nousussa ystävällinen kanssakulkija ojensi meille pienet Zapp-patukat, ooh taivaallista. Patukka maistui hyvältä, mutta lähes välittömästi sen syömisen jälkeen oksensimme molemmat. Ensin sisko, sitten minä. Vatsa ei siis kerta kaikkiaan pitänyt hyvää patukkaa tässä vaiheessa soveliaana.
Pyhäkeron nousu meni muutoin melko mutkattomasti, mutta lasku oli erittäin kivulias rakkoisilla jaloilla. Välillä piti yrittää mennä takaperin, jos jalkoihin sattuisi tällöin vähemmän. Kuitenkin vielä pahemmalta tuntui loppumatkan tasainen osuus, pahimpana viimeinen asfaltti. Sisko oli tässä vaiheessa ottanut asfaltilla kengätkin pois jalasta, jos sukkasilla sattuisi vähemmän. Loppumatkasta tiemme erkanivat hieman niin, että tulimme maaliin 2 minuutin erolla. .
Aikaa kului hieman yli 28 h, 30:sta matkaan lähteneestä naisesta oltiin 14. ja 15. eli ei ihan huonosti edes. Kun pienistä ja keskisuurista ongelmista ei välittänyt, niitä isoja ongelmia oli suhteellisen vähän. Reissu meni aikalailla periaatteella Jaana auttaa Katia ja Kati yrittää myös olla avuksi Jaanalle. Se toimi hyvin. Kiva kun on toi sisko. Viime vuoden keskeytys samalla iloisesti kuitattua.