Halloween Hike 100 km 24.-25.10.2025
Kiva viikonloppu Halloween Hike:n 100 km merkeissä Virroilla. Lähtöpaikkana rippileirien paikkana tutuksi tullut Marttisen Nuorisokeskus. Pimeässä, sateisessa ja sumuisessa metsässä Halloween-henkeen sopiva synkkä mörkö-tunnelma.
Starttasimme matkaan klo 19 perjantai-iltana. Kisaan saa lähteä milloin vain klo 19 ja seuraavan päivän klo 12.00 välisenä aikana. Pitkänmatkalaisille suositellam iltalähtöä. Ajanotto on gps:n avulla, mikä mahdollistaa jouston lähtöajoissa.
.Pimeys oli juuri laskeutunut ja sumussa ja tihkusateessa näytti todella pimeältä. Lähdin matkaan yksin, kun Jaana oli pari päivää aiemmin kaatunut aamu-uinnilla uimarannalla ja lyönyt jalkansa niin, että jalka oli ihan puujalkapökkelönä vielä perjantaina ja ei uskonut pystyvänsä juoksemaan. Vähän huoletti lähteä pimeään ja märkään metsään ilman seuraa. Matka tuntuu paljon pidemmältä yksin ja pimeys vielä pimeämmältä. Hetken ehdin miettiä, viitsinkö edes lähteä yksin, kun yksi motivaatio starttiin liittyy myös siihen, että saa laatuaikaa siskon kanssa.
Onneksi lähdin, lopulta yksin kulkeminen tuntui tosi kivalta.
Kisa on luonteeltaan ultrajuoksun (tai pyöräilyn), suunnistuksen ja eräretkeilyn välimaastossa. Matkoina 30, 50, 75, 100, 130 ja 160 km. Kisaan voi ilmoittautua pyörä- tai tassusarjaan (kävely tai juoksu). Reittiä ei ole merkitty, vaan kartan tai gps-jäljen avulla täytyy kulkea reitti ja löytää rastit reitin varrelta ja leimata kännykällä aina rastilla. Rastejakaan ei ole merkitty, vaan pitää osata maastosta tunnistaa, missä kartassa (tai gps:ssä) oleva kohde on. Reitillä ei ole huoltoa, joten eväät ja juotava pitää kantaa mukana. Suunnistuskisasta eroaa taas siinä, ettei voi itse valita nopeinmmmaksk arvelemaansa reittiä rastille, vaan kulkea kisan reittiä.
Kivan lisän kisalle tuo se, että matkaa voi keskenkaiken vaihtaa lyhyemmälle, jos ei jaksa koko matkaa. Eli ei tarvitse ottaa DNF:ää, jos ei eri syistä jaksa tai kykene kulkemaan koko matkaa, mille ilmoittautui. Pidentää matkaa ei kuitenkaan voi.
Kisan konsepti on oikein miellyttävä ja motivoiva. Omaksi matkaksi valikoitui viime vuotiseen tapaan 100 km juoksu.
Oli todella pimeä yö. Kisan ensimmäiset 13-14 tuntia sai kulkea pimeässä. Sade ja sumu teki kelin entistä pimeämmäksi. Kuukaan ei valaissut yhtään. Yöllä satoi tihkusadetta, aamuyöstä alkoi sataa reippaammin. Selvästi vasta klo 8 jälkeen aamulla alkoi hieman valaistumaan, mutta pitkään aamullakin sai käyttää otsalamppua. Lähes koko matkan kuljin yksin, muutamien miesten kanssa puolin ja toisin muutaman kerran vuorellen ohittelimme toisiamme, ja jonkin verran reitillä tuli vastaan pyöräkisaajia.
Rauhassa sai olla omien ajatusten kanssa. Joskin tajusin useampaan otteeseen, etten ajattele juuri yhtään mitään. Ajatukset rajoittui reitillä pysymiseen ja sen pohdintaan, pystyisinkö tai uskaltaisinko laittaa jotain energiaa suuhun. Oli vapauttavaa, ettei tarvitse kuormittaa itseään enemmillä ajatuksilla.
Yöllä, varsinkin pimeässä juostessa pahoinvointi iskee usein todella helposti ja energian alas saaminen on vaikeaa. Yöllä juokseminen on muutenkin aina haastavampaa kuin päivällä. Kroppa luulee pääsevänsä nukkumaan ja ei halua ottaa mitään energiaa vastaan. Ensimmäisen 50 km aikana (lähes 10 h) join 6 dl urheilujuomaa, pari kämmenellistä vettä, 4 Jollos-kuulaa, yhden lakun, yhden hedelmäkarkin ja puolikkaan ruisleivän. Vaikka tuossa listattuna näyttää aika paljonta, on aika vähän lähes 10 h urheiluun. Tunnissa pitäisi syödä 3-4 Jolloskuulaa ja tuon verran nestettä kuin kaikkineen ensimmäisen 10 h aikana.
Yön pimeydessä mikään ei vain mene alas ja kaikki tuntuu vain kasautuvan mahaan ikävästi. Olo koheni aina, kun oli pari tuntia syömättä ja juomatta ja olo keveni ja juoksu/kävely helpottui.
50-75 km aikana en pystynyt syömään sitäkään vähää. Yritin pureksella Jolloksia, mutta ne olivat järkyttävän pahoja. Mietin, miten iso osa juoksijoista voi pitää niiden mausta. Ne maistuivat ällöttävän makealta. Ovat ne parempia kuin geelit, mutta silti pahoja. Geeleja en pysty edes ajattelemaan enää laittavani suuhun, ja Jolloksia olen yrittänyt epätoivoisesti opetella syömään. Ei vain onnistu.
Yhden puolikkaan ruisleivän, yhden Jolloksen ja pari dl urheilujuomaa sain alas seuraavan 5 h aikana. Viimeisellä osuudella 75 km-104 km en enää edes yrittänyt syödä. Muutaman kerran join pienen suullisen laihaa urheilujuomaa juoksurepun lötköpulloissa. Ihmeen vähällä energialla kone kulkee ihan siedettävästi.
Reitti kiersi 50 km ja 75 km kohdalla lähtö- ja maalialueen kautta, mikä helpottaa omaa huoltoa. 50 km kohdalla täytin puoliksi juodut lötköpullot ja nappasin kourallisen sipsejä. 75 km kohdalla vaihdon autosta päälle kaksi kuivaa kuoritakkia ja vaihdoin kuivat kengät ja sukat. Tuntui hyvältä saada edes pariksi minuutiksi kuivat kengät. Hyvin pian ne kastui uudelleen, mutta ilo sekin, että sai edes toviksi lämpimät jalat.
Metsä oli märkyydestä johtuen tosi pehmeä ja se lisätä maaston haastavuutta. Pyöräsarjalaisille metsä oli erityisen raskas. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tuntunut erityisesti miltään. Mietin, että nyt saa tehdä sitä, mistä eniten pitää. Pitkäkestoista kulkemista maastossa.
Jaanan kanssa tuli yöllä juteltua puhelimessa muutamaan otteseen ja aamuneljän maissa oli alkanut pohtia, josko kuitenkin kykenisi lähtemään lyhyelle matkalla. Jalka oli lauantaiaamulla parempi ja Jaana oli lopulta päässyt poluille ja juoksi 50 km.
4 km ennen maalia törmättiin sattumalta Jaanan kanssa yhdessä risteyksessä ja oli iso ilo nähdä. Viimeiset kilometrit vielä ja maaliin. 104,3 km näytti oma kello matkaksi. Ja kiva oli, kun maalissa odotti sauna ja uinti.
Oli aivan erityisen mukava fiilis tulla maaliin.
Aivot taas resetoitu ja turha häly sieltä jätetty maastoon. Olen monesti todennut, että 3 viikon välein, kun saisi jonkin kovemman haasteen kropalle niin sopiva olisi. Poistaa aina turhat kuormitukset ja mieli rauhoittuu ja jaksaa arjessa tiukempiakin hetkiä. Kiitos kaikille järjestäjille ❤️😊😊🏃♀️➡️
