Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Pikavisiitti Karhunkierrokselle lokakuussa 2016

Kuva
Lokakuun myötä olo alkoi olla levoton. Pohjoiseen olisi päästävä, mutta aikaa siihen ei ole. Päädyttiin siskon kanssa pienen harkinnan jälkeen tekemään pikainen  kahden päivän ja yhden yön reissu 21.-22.10.2016 Karhunkierrokselle. Aikamme pohdittiin, kummasta suunnasta lähdettäisiin, jompaankumpaan suuntaan tarvitsisi taksin tai muun kuljetuksen. Koska polte polulle oli kova, päätimme lähteä Rukalta kohti pohjoista ja miettiä paluukyytiä Hautajärveltä Rukalle. Olimme lähtenee kotoa aamuyöstä ja polun päässä olimme jonkin verran ennen puoltapäivää. Tavoitteena olisi päästä joko Jussinkämpälle tai Ansakämpälle, joka tapauksessa noin puoleenväliin reittiä, jotta seuraavana päivänä olisi mahdollisuus päästä Hautajärvelle asti valoisan tai lähes valoisan ajan puitteissa ja jaksaa vielä ajaa kotiin. Jussinkämpälle matkaa olisi noin 40 km, Ansakämpälle 46 km. Keli oli lähellä nollaa, vähillä pakkasen puolella, välillä plussaa. Paikoin reitillä oli pienesti lunta ja pientä jäätä, suurimm