Tekstit

Näytetään tunnisteella Vätsäri merkityt tekstit.

Kairacross Vätsäri 2023 – TurtleMix: erämaaseikkailu 5 päivää: kylmää, nälkää ja erämaan kauneutta ja lumoa

Kuva
Osallistuminen Kairacross Vätsärin 100 tunnin kisaan oli vaakalaudalla jo heti alkuunsa. Jaana ilmoitti jo hyvissä ajoin talvella, ettei pysty sijoittamaan kisaa omaan aikatauluunsa, joten Twin Turtles -joukkuetta (Kati & Jaana) ei saataisi kasaan Vätsäriin. Marko onneksi innostui hyvin nopeasti lähtemään, kun kävi ilmi, ettei Jaana pääse ja saimme näin ollen TurtleMix joukkueen lähtöviivalle. Kävimme Markon kanssa testailemassa yhteistä kulkemista kisatunnelmissa kesäkuun alussa Kairacross Saimaalla 50 tunnin kisassa. Se sujui mukavasti, vaikkakin melkoisesti palellen yön pakkasessa ja pitkillä järvenselillä. Muutoin pitkät yhteiset kulkemiset ovat rajoittuneet vaellusreissuihin ja vastaaviin, joten kovin varmoissa tunnelmissa lähdössä ei oltu. Marko ei myöskään ollut ehtinyt harjoittelemaan yhtään suunnistusta (sitten armeija-aikojen), joten suunnistaminen olisi todennäköisesti yksin minun varassa. Saimaan kisan jälkeen olimme päivittäneet packraftimme uuteen kahden hengen Ba...

Lapland Wilderness Challenge 1.-6.8.2020: Twin Turtlesin kovin haaste ikinä

Kuva
Viisi vuorokautta kestävä Lapland Wilderness Challenge eräsuunnistuskilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kilpailu on 2-5 hengen joukkueina kisattava kilpailu, jota kuvataan ainutlaatuisena testinä kestävyydelle. Koko maailman ultrakisojen seurassa tapahtuman vaativuus hakee vertaistaan. Jonkinlaisena esikuvana tapahtumalle on ollut Alaskassa järjestetty Alaska Wilderness Challenge, joka kuitenkin sijoittuu olennaisesti lyhyemmälle reitille. Tavoitteena olisi päästä mahdollisimman pitkälle ja löytää järjestyksessä noin 500 km:n reitille erittäin vaativaan erämaamaastoon sijoitettuja rasteja järjestäjän määrittelemässä järjestyksessä mahdollisemman monta ja suunnata maaliin aikarajan puitteissa. Yhteensä rasteja olisi 28 ja rastiväli linnuntietä 3 km:n ja yli 60 km välillä. Järjestäjien lähtökohtaoletuksenakin oli se, ettei kukaan joukkue tulisi löytämään kaikkia rasteja, mutta pisimmälle pääsevä ja maaliin tuleva voittaisi. Kisakeskuksena toimi ihastuttava Sanilan porotila. Ki...

Vätsärin vaellus kesäkuun lopussa 2020

Kuva
Vätsärin vaellus kesäkuun lopussa 2020 Routasenkuru Routasenkuru Vätsärin vaellusreissu alkoi keskiviikkona 24.6.2020 ajomatkalla Helsingistä Seinäjoelle, josta yön nukuttuamme poimimme siskoni matkaan alkuiltapäivästä töiden jälkeen. Matkassa tällä kertaa Kati, Jaana, Stefu ja Suvihelmi 12-v. Stefu liittyi matkaan Rovaniemen kulmilla. Tarkkoja reittisuunnitelmia emme olleet ehtineet tehdä, joten samalla kun asuntoauton nokka kulki kohti pohjoista, kaivoimme kartan esille. Päädyimme siihen, että lähtisimme matkaan Sevettijärven kupeesta Semekurtasta, jonne saisi auton mukavasti parkkiin ja alkumatka olisi selkeästi polulla ja kevyesti myös merkitty pinkillä maalilla puihin. Tavoitteenamme olisi siitä ”jotain kautta” suunnata Rajapäälle ja Routasenkurun eteläosaa kohden ja sieltä kurun itäpuolta kohti Näätämöä ja mikäli aikaa ja tahtoa olisi vielä jäljellä, vielä kävellä Kaldoaivin kautta takaisin Sevettijärvelle. Jäimme yöksi parkkiin Inarinjärven rantaan asuntoautoo...