Tekstit

Näytetään tunnisteella vaeltaminen merkityt tekstit.

Itsenäisyyspäivän 2019 kaamosvaellus Kalottireitillä Kilpisjärvi-Meekonlaakso

Kuva
Itsenäisyyspäivän 2019 kaamosvaellus Kalottireitillä Kilpisjärvi-Meekonlaakso Itsenäisyyspäivän kaamosvaellus Kalottireitillä Olimme edellisenä vuonna itsenäisyyspäivän kunniaksi käyneet valloittamassa Saanan Kilpisjärvellä, ja päätimme silloin, että seuraavana itsenäisyyspäivänä, jos vain keli sallii, suuntaamme Kalottireitille. Kovin pitkään reissuun töiden puolesta taaskaan ei olisi mahdollisuuksia, joten piti optimoida ajankäyttö ja otin Helsingistä junan Ouluun, jotta saisin tehtyä junassa vielä hyvän työpäivän. Olen aina kokenut junalla matkustamisen töiden kannalta hyväksi, missään muualla, ei edes kotona tai työpaikalla ole yhtä hyvä tehdä töitä. Jotenkin keskityn junassa hälinästä huolimatta erittäin hyvin.  Kilpisjärven ja Kalottireitin lumitilanne oli hieman huolettanut etukäteen. Vielä viikkoa aikaisemmin lunta Kilpisjärvellä oli vain viitisen senttiä, mutta onneksi viikon aikana lunta tuli noin 30-40 cm, joten lumitilanne vaikutti lupaavalta.  ...

Viikonlopun ruskavaellus UKK-puistossa 20.-22.9.2019 Kiilopää-Suomunruoktu-Kotaköngäs- Lankojärvi-Rautulampi-Kiilopää

Kuva
Ruskavaellus Kiilopää-Suomunruoktu-Kotaköngäs- Lankojärvi-Rautulampi-Kiilopää Kiireinen syksy ei antanut mahdollisuuksia pidempään Lapin ruskaretkeen, mutta syyskuun puolivälin jälkeen tarjoutui mahdollisuus junareissuun Rovaniemelle ja sieltä kolmen päivän reissu bussilla Kiilopään maisemiin.

Syyslomavaellus Pallakselle 15.-18.10.2018

Kuva
Syyslomavaellus Pallakselle 15.-18.10.2018 Lyhyt syysloma antoi mahdollisuuden pikaiseen pohjoisen reissuun. Työpäivän jälkeen Joensuusta lähdettiin kohti pohjoista (edellinen ilta oli vietetty kodassa Joensuun lähellä ja yö nukuttiin Hiacen takaluukussa kodan lähellä). Suunnaksi jälleen Pallastunturin maisemat. Matkassa mukana Kati ja Marko. Iltasella saavuimme autolla Pallaksen kulmille ja päädyimme jäämään ensimmäiseksi yöksi Pallaskotaan. Keli oli nollan molemmin puolin ja kodassa oli hyvä nukkua, joskin on sanottava, että Pallaskodan penkit ovat vähän liian kapeat nukkumiseen ja kaikkein miellyttävintä nukkuminen ei ollut. Yöllä oli komeat revontulet, joista valitettavasti vain kännykällä otettu rääpäisy. Aamulla lähdimme Pallashotellin kulmilta kohti Nammalakurua. Sää oli kertakaikkisen kaunis. Edellisellä viikolla Lapissa oli ollut täysi talvi, mutta viime päivien aikana suurin osa lumesta oli sulanut.

UKK kansallispuisto juhannusvaellus 20.-25.6.2018

Kuva
Juhannusvaellus Aittajärvi-Sudenpesä-Luirojärvi-Muorravaarakka-Aittajärvi 20.6.2018 Työpäivän päätteeksi Hiace startattiin Helsingistä kohti pohjoista. Matkassa Kati ja Marko. Yötä myöten ajettiin ja klo 6.00 oltiin Kiilopään tunturikeskuksella, josta tarkoitus hakea varaustupien avaimet. Parkkeeraus parkkipaikalla oli kielletty yön ajan klo 22-06, mutta nyt kello oli jo 6:00, joten ei muuta kuin auto parkkiin ja Hiecen takaluukkuun pienet aamu-unet ennen vaellukselle lähtöä. Neljän tunnin päästä herättiin klo 10:00 ja haettiin avaimet Kiilopään keskuksesta ja juotiin teet/kahvit. Siitä ajettiin sitten Aittajärvelle, matka kesti varmaan kaksi tuntia, vaikka tie oli varsin hyvässä kunnossa, muuta oma auto alkoi hiipua uhkaavasti ja jouduttiin menemään tosi hiljaa. Jotain hämminkiä autossa oli ja pelättiin, että jäädään tien varteen. Päästiin kuitenkin parkkipaikalle ja päätettiin jättää autohuolet paluumatkan ongelmaksi ja suunnattiin polulle.

Viikonloppuvaellus Nuuksiossa 10.-12.5.2018

Kuva
Viikonloppuvaellus Nuuksiossa

Pallas vaellus heti NUTS Ylläs Pallaksen jälkeen 16.-18.7.2017

Kuva
Ennen NUTS Ylläs Pallaksen 134 km:n polkujuoksua oli siskon kanssa suunniteltu, että lähtisimme muutamaksi päiväksi Pallaksen maisemiin vaeltamaan, jokseenkin samaa reittiä takaisin kuin mistä olimme kisassa juosseet, mutta toiseen suuntaan k ohti Pallasta. Illalla isot rakot maaliin tullessa molemmille oli selvää, että näillä jaloilla ei vaelleta seuraavana päivänä. Olo kisan jälkeen oli niin uupunut, että maaliin tulon kunniaksi avattu skumppapullokin jäi koskemattomana pulloon. Ei vain maistunut eikä jaksanut. Toisaalta unikaan ei maistunut intensiivisen kisan jälkeen, vaikka yksi oli kisan aikana jäänyt välistä ja periaatteessa pitäisi olla väsy. Nukahdimme molemmat vasta kahden-kolmen maissa herätäksemme ennen aamu-viittä aivan virkeinä. Hotellin aamupalallekin olisi vielä yli kaksi tuntia.

Pikavisiitti Karhunkierrokselle lokakuussa 2016

Kuva
Lokakuun myötä olo alkoi olla levoton. Pohjoiseen olisi päästävä, mutta aikaa siihen ei ole. Päädyttiin siskon kanssa pienen harkinnan jälkeen tekemään pikainen  kahden päivän ja yhden yön reissu 21.-22.10.2016 Karhunkierrokselle. Aikamme pohdittiin, kummasta suunnasta lähdettäisiin, jompaankumpaan suuntaan tarvitsisi taksin tai muun kuljetuksen. Koska polte polulle oli kova, päätimme lähteä Rukalta kohti pohjoista ja miettiä paluukyytiä Hautajärveltä Rukalle. Olimme lähtenee kotoa aamuyöstä ja polun päässä olimme jonkin verran ennen puoltapäivää. Tavoitteena olisi päästä joko Jussinkämpälle tai Ansakämpälle, joka tapauksessa noin puoleenväliin reittiä, jotta seuraavana päivänä olisi mahdollisuus päästä Hautajärvelle asti valoisan tai lähes valoisan ajan puitteissa ja jaksaa vielä ajaa kotiin. Jussinkämpälle matkaa olisi noin 40 km, Ansakämpälle 46 km. Keli oli lähellä nollaa, vähillä pakkasen puolella, välillä plussaa. Paikoin reitillä oli pienesti lunta ja pientä jäätä, suu...

UKK puisto elo-syyskuu 2016

Kuva
Aittajärvi Suomujoen ylitys elokuu 2016 Alkusyksyn vaelluksemme starttasi aivan elokuun lopussa 28.8.2016 Aittajärveltä UKK-puiston pohjoisosista. Ajoimme autolla sinne. Mukana reissussamme oli jälleen pikkuneiti, nyt jo 8 vuotta, lisäksi siskon työkaveri ja hänen vuoden-pari vanhemmat pojat. Edessä oli siis heti alkumatkasta Suomujoen ylitys Aittajärvellä. Vettä joessa oli kuulemma selvästi enemmän kuin yleensä elokuussa. Tulimme reitin varrella huomaamaan, että märän ja sateisen kesän jäljiltä kaikki joet, purot ja ojat oliv at todella täynnä vettä ja useat normaalisti toimivat puron ylityspaikat olivat haastavia.

Viikonloppuvaellus Pallaksen maisemissa 12.-14.9.2015

Kuva
Pikainen visiitti pohjoiseen. Tuli siskon kanssa mieleen, että eiköhän mennä Hannukuruun saunomaan. Ei sitten muuta kuin yöjunaan ja nokka kohti pohjoista viikonlopuksi. Kolariin yöjunalla (junan ravintolavaunun lihapullat maistui taivaalliselta!). Kolarissa aamulla ja sieltä saatiin kyyti Pallashotellille.

Hetta-Pallas 22.6-25.6.2015

Kuva
Ensimmäistä kertaa Hetta-Pallas-reitillä. Pikkuneidin 7 v. ensimmäinen vaellus. Jätettiin auto Pallashotellille, josta mittariautolla reitin lähtöpaikalle Hettaan. Sieltä venekyydillä mukavasti alkumatka ja sitten polulle. Rinkka tuntui painavan lohduttoman paljon. Ensimmäinen tauko Pyhäkeron tu valla noin 5 km vaelluksen jälkeen. Tuntui, että olisi ollut viisasta suunnitella ensimmäinen yöpyminen siihen, pikkuneiti jaksoi nippa nappa. Ei silti, ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa kohti Sioskurua, josta olimme varanneet varaustuvasta petipaikat. Pikkuneitiä piti kantaa Pyhäkeron ylityksessä, onneksi sisko on vahva ja jaksoi. Hyvillä mielin päästiin Sioskuruun ja hyvät unet varaustuvassa.