Kaldoaivi Ultra Trail 130 km 10.-11.8.2018
9.8.2018
At the top of European Union. // Nuorgamissa ollaan. EU:n pohjoisin 
paikka. Siskokset lähdössä viikonloppuseikkailulle. Maailman pohjoisin ultrapolkujuoksu 130 km Kaldoaivin erämaassa starttaa huomenna klo 18.
paikka. Siskokset lähdössä viikonloppuseikkailulle. Maailman pohjoisin ultrapolkujuoksu 130 km Kaldoaivin erämaassa starttaa huomenna klo 18.
Perjantaina 10.10 klo 18 juoksu starttasi. Alkumatkasta oli aurinkoista ja helppo oli juosta. Jättäydyttiin taas jonon hännille, joskin aivan viimeiseksi ei päästy millään, kun selvästi jotkut muutkin halusivat olla viimeisinä jonossa.
Juoksu lähti mukavasti, mentiin rauhallisesti omaa tahtia. Alkumatkan reitti oli helppo ja eteneminen mutkatonta. Sää oli kaunis ja taivas puolipilvinen. Levollinen sää, ei liian kuuma eikä kylmäkään.
Fiilis oli hyvä ja juoksu helppoa.
Auringonlasku illalla oli kaunis kuten oheiset kuvat osoittavat. Se ei kuitenkaan vetänyt vertoja sille, mitä oli odotettavissa auringon noustessa. Näiden hetkien takia näitä juoksee.
Klo 4 alkoi tauton sade. Sitä ennen klo 3.30 sai kokea kyllä elämänsä kauneimman auringonnousun.
Sade oli kylmää ja piiskaavaa. Reitti muuttui myös todella märäksi, erityisesti noin 70-120 km oli todella märkää ja rankkaa ja myös kolme isoa joenylitystä ja vettä satoi tauotta. Märkä reitti ei tarkoita mitään pikkukosteutta, vaan todella upottavaa litkuista mutavelliä ja suota, josta ei tiennyt pitäisikö itseä vain nauraa. Säätila ei ollut paljoakaan plussan puolella ja vastaan tuli selkä edellä monta palelevaa kanssakulkijaa.
Meillä siskon kanssa ei kuitenkaan ollut isompia ongelmia. Juoksijoita tuli selkä edellä vastaan koko ajan. Erittäin suureksi yllätykseksi kuulimme noin 30 km ennen maalia, että edessämme ei ole startanneesta 12 naisesta kuin yksi nainen (huippu-ultrajuoksija Saara Päätalo). Hups. Olimme itsekin laskeneet, että olimme ohittaneet matkan edetessä arvioilta noin 9 naista, eli kaikki muut. Olimme siis kisassa naisista toisena ja kolmantena. Se kuulosti niin herkulliselta ajatukselta tarkoitti sitä, että nyt oli pakko pitää tahtia yllä.
Loppumatka juostiin hyvää kyytiä. Kiitos takaa tulleen Jounin, joka ohitti hilpeästi juosten, tuli itsellekin mieleen, että miksei tässä ihan kunnolla koittaisi juosta (siinä vaiheessa, yli 100 km: n jälkeen kulkeminen helposti menee sellaiseksi mateluksi, jossa vain yrittää edetä mahdollisimman vähällä energialla). Yllätys yllätys, juoksu kulki mutkattomasti ja olimme kuin olimmekin maalissa 2. (Kati) ja 2 (Jaana). Saatiin palkinnoksi hienot juoksureput. Vau oho! Ensimmäinen ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeinen kerta palkintopallilla ultrajuoksukisassa!
Olimme molemmat maalissa aivan raatoja. En edes tiennyt, että pystyn juoksemaan sellaisella "kisamoodilla", luulin, että pystyn vain matelemaan.
Alla vielä pari kuvaa auringonnoususta klo 3.30.
Itse suuntasin seuraavana aamuna kohti etelää, mutta sisko jäi vielä pohjoiseen patikoimaan ja nauttimaan Kaldoavin erämaassa olevasta ihanasta Hillagammi-mökistä.
.