Tekstit

Näytetään tunnisteella Ultrajuoksu merkityt tekstit.

ISTRIA100 by UTMB 168 km Kroatiassa, 10.-12.4.2046

Kuva
ISTRIA100 by UTMB: 169 km, 7140 nousumetriä. Ennakkotunnelmat ISTRIA100 by UTMB 168 km ultrajuoksuun olivat poikkeuksellisen epävarmat. Olin noin kuukautta aiemmin huolestuneena pohtinut, kun treeni ei ollenkaan tunnu kevyeltä ja olo jotenkin harvinaisen kuormittunut. Töissä ollut tosi kiireistä ja sekä treeniä että lepoa on tuntunut olleen aivan liian vähän. Olo oli niin perushuono, että päätin käydä verikokeissa. Niistä kävi ilmi, että monet arvot olivat selvästi heikommat kuin pitäisi ja heikommat kuin vuosi sitten. Jo aiemminkin alhaalla ollut ferritiini oli edelleen alle 30, rasva-arvot (HDL, triglyseriini) pudonneet kovin alas, D-vitamiini liian alhaalla jne. Lisäksi sain kaksi viikkoa sitten flunssan, joka parani vasta kaksi päivää ennen starttia. Kahteen viikkoon ei yhtään juoksulenkkiä, pieni jalkojen nostelu 6 km keskiviikkoaamuna, kun startti olisi perjantaina klo 17. En viitsinyt kenellekään oikein edes kertoa, että olisin ehkä lähdössä Istriaan juoksemaan. Juttelin vai...

Nuts Ylläs Pallas 160 km DNF (101 km) 18.-19.7.2025

Kuva
Kuva: Poppis Suomela IG: @poppissuomela Kaksi edellistä YlläsPallas-tapahtumaa oli jäänyt välistä ja tuli niin iso Fear of Missing Out -tunne, että oli pakko päästä mukaan, vaikka ajankohta ei ollut nyt oikein ideaali. Oltiin alle viikkoa aiemmin päätetty tiivis treenivaellus Alpeilla, jossa 12-16 tunnin tiukkoja päiviä vuorilla. Jalat siitä vielä aika tahmeana. Mutta kahden edellisen vuoden epämukava olo siitä, ettei olla nyt Äkäslompolossa, pakotti lähtöviivalle. Edellisestä YlläsPallas-perusmatkan startista oli ehtinyt vierähtää jo tovi, kun vuosina 2021 ja 2022 matkana oli ollut NUTS300. Juoksu starttasi Hetasta 30 asteen helteessä klo 13. Kuumaa asfalttia. Tiedossa oli, että kovaa taistelua tulisi olemaan aikarajoja vastaan. Hyvälläkin kelillä rajat ovat tiukkoja omalle vauhdille, nyt helteessä entistä haastavampaa. Hyvällä mielin kuitenkin matkaan. Alku ei ollut helppo, jostain syystä oikeaan jalanpohjaan alkoi heti alussa sattua ikävästi, sitten jotenkin päkiään sattui ja si...

NUTS Karhunkierros 168 km (172 km) 23.-24.5.2026

Kuva
 NUTS Karhunkierros 168 km 23.-24.5.2025 Klo 8.00 lähtö Rukalta. Tuulinen aamu, pari astetta plussalla. Tuntui sen verran kylmältä, että lisäsin startissa juoksurepusta merinohupparin juoksutakin alle. 226 juoksijan seurassa matkaan, 174 miestä ja 52 naista.  Ruka oli lumen peitossa ja alkumatka oli kapealla lumipolulla rämpimistä ja alamäet jäisiä ja liukkaita. Jonon loppupäässä matkaan tuli isoja pullonkauloja ja pitkääkin odottelua varsinkin alamäkiin niin, että matka Konttaisten huoltoon kesti 15 minuuttia kauemmin kuin viimeksi, vaikka kulku muuten tuntui Valtavaaran nousuissa hyvältä ja mutkattomalta. [kuva: Poppis Suomela] Konttaisen huollossa 1 h 27 min startissa. Nopeasti puolityhjänä olevat juomapullot täyteen, toiseen vettä ja toiseen urheilujuomaa. Myöhemmin hieman harmittelin, että olisi pitänyt ottaa urheilujuomaa molempiin, kun se oli varsin laimeaa. Konttaisen nousut meni mukavasti ja olo tuntui perustekemiseltä. Jo alle kahden tunnin kohdalla jalanpohjissa...

NUTS300: NUTS Distance by Black Diamond 2022; 326 km, 4.-9.7.2022

Kuva
[Kuvassa bussissa matkalla starttipaikalle Njurkulahteen] Pisin, erämaisin, haastavin. NUTS300 järjestettiin toisen kerran heinäkuun alussa 2022. Olimme mukana jo viime vuonna, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kokemus oli kaikkineen niin mieleenpainuva ja voisi sanoa, että hyvä, että teki mieli lähteä uudelleen. Viime vuonna reitin haastavuus yllätti monet ja keskeyttäjiä oli sen vuoksi todella paljon. Kisaan startanneista miehistä vain 37 % tuli maaliin. Naisista sen sijaan maaliin tuli 82 %. Edellisen vuoden juoksijoista uudelleen kisaan lähteneitä oli myös kovin vähän. Maaliin tulleista olimme siskoni Jaanan kanssa ainoat, jotka olimme halunneet lähteä uudelleen. Niistäkin, joiden matka viime vuonna eri syistä oli jäänyt kesken (useimmiten alkuosan kosteikoissa syntyneiden rakkojen takia), vain viisi oli halunnut lähteä uudelleen yrittämään. Tämä kertonee jotain reitin rankkuudesta. Vaikutti kuitenkin siltä, että tänä vuonna osallistujat olivat osanneet paremmin v...