Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2022.

NUTS Distance by Black Diamond 2022; 326 km, 4.-9.7.2022

Kuva
[Kuvassa bussissa matkalla starttipaikalle Njurkulahteen] Pisin, erämaisin, haastavin. NUTS300 järjestettiin toisen kerran heinäkuun alussa 2022. Olimme mukana jo viime vuonna, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kokemus oli kaikkineen niin mieleenpainuva ja voisi sanoa, että hyvä, että teki mieli lähteä uudelleen. Viime vuonna reitin haastavuus yllätti monet ja keskeyttäjiä oli sen vuoksi todella paljon. Kisaan startanneista miehistä vain 37 % tuli maaliin. Naisista sen sijaan maaliin tuli 82 %. Edellisen vuoden juoksijoista uudelleen kisaan lähteneitä oli myös kovin vähän. Maaliin tulleista olimme siskoni Jaanan kanssa ainoat, jotka olimme halunneet lähteä uudelleen. Niistäkin, joiden matka viime vuonna eri syistä oli jäänyt kesken (useimmiten alkuosan kosteikoissa syntyneiden rakkojen takia), vain viisi oli halunnut lähteä uudelleen yrittämään. Tämä kertonee jotain reitin rankkuudesta. Vaikutti kuitenkin siltä, että tänä vuonna osallistujat olivat osanneet paremmin v