Joulun välipäivien reissu Pieni Karhunkierros ja Kolari
26.12.2017
Pikkuneidin kanssa tapaninpäivän reissulla kohti Kuusamoa (ja Rovaniemeä ja Kolaria). Kuvassa taukojumppa Pudasjärvellä. Kaunis Suomi
27.122017
Kuusamossa suunnattiin päiväretkelle Pienelle Karhunkerrokselle ja Oulangan putoukselle katsomaan maisemia.
Talvipäivä oli kauneimmillaan, oli niin tyyntä, että -24 astetta ei tuntunut yhtään kylmältä.
Takki oli pakko pitää kävellessä auki, ettei tule liiaksi hiki. Kuvissa Oulangan putous ja kansallispuiston maisemia Myllykoskelta juuri ennen hämärää
28.12.2017
Seuraavana päivänä tyttöjen reissu jatkui Kuusamosta kohti Kolaria, matkalla sisko
haettiin Rovaniemen asemalta. Kaamosmaiset matkalla olivat todella kauniit.
Epämääräisten polkujen jälkeen löydettiin pilkkopimeässä perille erämökkiin Kolarissa. Ulkona -30 ja mökissä kohta toivon mukaan lämpimämpi. Pikkuneiti lämmittelee makuupussissa takan ääressä. Pohjoisen syvältä hoitava luonto