Nuts Ylläs Pallas 160 km DNF (101 km) 18.-19.7.2025

Kuva: Poppis Suomela IG: @poppissuomela

Kaksi edellistä YlläsPallas-tapahtumaa oli jäänyt välistä ja tuli niin iso Fear of Missing Out -tunne, että oli pakko päästä mukaan, vaikka ajankohta ei ollut nyt oikein ideaali. Oltiin alle viikkoa aiemmin päätetty tiivis treenivaellus Alpeilla, jossa 12-16 tunnin tiukkoja päiviä vuorilla. Jalat siitä vielä aika tahmeana. Mutta kahden edellisen vuoden epämukava olo siitä, ettei olla nyt Äkäslompolossa, pakotti lähtöviivalle. Edellisestä YlläsPallas-perusmatkan startista oli ehtinyt vierähtää jo tovi, kun vuosina 2021 ja 2022 matkana oli ollut NUTS300.

Juoksu starttasi Hetasta 30 asteen helteessä klo 13. Kuumaa asfalttia. Tiedossa oli, että kovaa taistelua tulisi olemaan aikarajoja vastaan. Hyvälläkin kelillä rajat ovat tiukkoja omalle vauhdille, nyt helteessä entistä haastavampaa. Hyvällä mielin kuitenkin matkaan.

Alku ei ollut helppo, jostain syystä oikeaan jalanpohjaan alkoi heti alussa sattua ikävästi, sitten jotenkin päkiään sattui ja sitten koko jalkaterää kiristi ja sattui. En mitenkään pysynyt Jaanan vauhdissa. Mietin painaako sukka vai kenkä vai onko nauhat väärällä kiristyksellä. Olin edellisen kerran juossut samoilla kengillä (Speedcross 6) Karhunkierroksen 160 km ja kengät toimivat siellä tosi ongelmattomasti. Ihan poikkeuksellisen hyvin. Niin hyvin, että olin pari päivää sitten ostanut uudet samat kengät, mutta ajattelin, että olisi viisaampi lähteä vanhoilla sisään ajetuilla, varsinkin kun olivat toimineen niin hyvin KK:lla. Sen jälkeen tosin en ollut kenkiä kokeillutkaan. Olisi ehkä ollut hyvä. Otin moneen kertaan ensimmäisen 10 km aikana jalan pois kengästä, sukka irti, varmistus, ettei mitään pikkukiviä tms. siellä, kengännauhat toisenlaisella kiristyksellä. Lopulta totesin, että antaa olla, eiköhän ongelma Pyhäkeron nousuun viimeistään ratkea. Ei ratkennut, mutta totesin, että näillä mennään. Kengästä ehkä oli jotenkin mennyt vaimennukset Rukan kivikoissa. No näillä mennään, Pallaksella onneksi vaihtokengät.

Kuva: Poppis Suomela IG: @poppissuomela

Tasaisella olleen alun noin 13 km jälkeen oli kiva päästä nousemaan Pyhäkerolle. Tukala kuumuus helpotti jonkin verran tunturituulen myötä ja muutenkin tunturimaastossa oli henkisesti helpompi kulkea. Sioskurussa sai hyvin vettä. Perusmenoa Ketomellaan. Ei elämää suurempia ajatuksia. Vettä suuhun, pulloon ja päälle aina kun löytyi puro. Aika tarkkaan tunnin välein suolatabletti suuhun, viimeistään, kun jalkojen tai sormien pieni turvotus ja pistely kertoi, että suolaa kaipaisi.

Kuva: Samuli Tiainen, tiaisensamuli.net, IG: @tiaisensamuli 

Kuva: Poppis Suomela IG: @poppissuomela

Ketomellassa Laura oli huoltamassa ja oli ihana saada apuja Lauralta, kiitos. Matka jatkui hyvällä mielellä. Vähän ennen Lumikeroa soitin Jaanalle, että missä päin kulkee. Jaana ei ollut kovin kaukana edellä ja Lumikeron alamäessä löysimmekin toisemme. Jatkoimme yhtä matkaa, mutta erkaannuimme jälleen Montellin majalla, kun kuumuudesta kärsivä Jaana jäi siihen pohtimaan matkan jatkoa. Tuli flashback ensimmäisestä omasta perusmatkan kisasta vuodelta 2016, joka juostiin toisesta suunnasta Ylläkseltä Hettaan. Myrskytuulessa kylmissäni palellen oma matkani jäi Montellin majalle kisaa katselemaan tulleen naisen ystävälliseen tarjoukseen, haluanko todellakin jatkaa Hettaan asti, kun näytän olevani todella kylmissäni, tästä saisi pienellä kävelyllä autokyydin. Se harmitti pitkään jälkikäteen, tarjous oli liian houkutteleva. Jaana jäi jatkamaan matkaa hyvävoimaisena Hettaan ja maaliin.

Kuva: Samuli Tiainen, tiaisensamuli.net, IG: @tiaisensamuli

Pallasta lähestyessä aloin laskemaan matkaa ja aikaa cut-offeihin. Tiukkaa tulisi tekemään, mutta mahdollista. Pallaksen 66 km huoltoon ei tulisi ongelmia, mutta aiempien kokemusten perusteella seuraavat välit tulisi tekemään tiukkaa, ei saisi tulla mitään ongelmia. Pallaksen huoltoon tulin tunti ennen cut-offia. Yritin selviytyä nopeasti, mutta silti aikaa tuhraantui puoli tuntia kenkien vaihtoineen ja päkiöiden teippauksiseen. Rakkoja ei ollut, mutta päkiät olivat kipeät kenkäongelman takia. Keittoa ja Jaffaa suuhun ja mukaan pullot urheilujuomaa, kokista ja Jaffaa. Huoltoteltasta ulos mennessä tuntuikin kylmältä, joten kuoritakki päälle ja matkaan.

Teippaus ja kenkien vaihto Hokan Speedgoat:iin oli auttanut ja enkä enää kertaakaan juostessa enää ajatellut jalkoja. Eli jotain hämminkiä kengissä oli ollut.

Kuva: Samuli Tiainen, tiaisensamuli.net, IG: @tiaisensamuli

Pallaksen jälkeisissä keroissa ja pusikoissa alkoi yön tunteina nukuttaa. Aiemmilta perusmatkan ja NUTS300 reissulta tämän välin muisti synkkänä ja pitkänä taipaleena. Olisi pitänyt saada kahvia Pallaksella. Ei ollut tullut siellä mieleen. En tiedä, olisiko sitä ollut tarjolla. Sain seuraa Skånessa asuvasta Axelista. Kertoi kuulleensa muilta, että nyt olisi tiedossa helppo ja nopea osuus. En viitsinyt sanoa, että minusta tämä on koko kisan vaativin osuus. En tiedä, missä määrin se johtuu siitä, että tässä on aina oltu yön tunteina. Vuoroin jompikumpi hiipui, joten välillä erkaannuimme ja sitten taas kohtasimme. Väsytti, mutta aiempien kokemusten perusteella oletin, että viimeistään kellon lähestyessä neljää virkistyisin.

En kuitenkaan millään tuntunut virkistyvän. Oli vaikea syödä. Yritin pureskella pullaviipaletta. Se yleensä uppoaa, jos ei mikään muu. Vähän sainkin sitä alas. Vartin vaille neljä oli pakko istahtaa. Kuuma helteinen päivä oli ottanut voimille. Mietin, että tekisi hyvää laittaa hetkeksi silmät kiinni. Pienikin torkahdus auttaisi ja yleensä sen jälkeen etenemisvauhti vahvistuu selvästi. Laitoin kellon herättämään vartin päähän, mutta lopulta en uskaltanutkaan laittaa silmiä kiinni, jos en herääkään kellon sointiin. Parin minuutin istahdus, repusta Jaffaa ja kokista suuhun ja matka jatkui. Pienikin tauko oli helpottanut ja ohitin muutamia edellä kulkeneita, jotka olivat aiemmin ohittaneet minut. Rauhalaa lähestyessä kulku vahvistui koko ajan ja alkoi tuntua hyvältä ja iloiselta.

Rauhalan huoltoon saavuin 9 minuuttia ennen cut-off:a. Muut samoihin aikoihin tulleet jäivät siihen, mutta jatkoin matkaa, vaikka arvelin, että seuraavaan jo kahden tunnin päässä olevaan Pahtavuoman cut-off:iin ehtiminen olisi haasteellista. Laskin kuitenkin, että se voisi olla mahdollista, kun kilometrejä vain maltillisesti, 11,6 km ja aikaa kaksi tuntia. En kuitenkaan muistanut, miten monta kerolle nousua ja laskua reitille osuisi. Kulku tuntui kuitenkin hyvältä ja oli iloista kulkea. Juttelin lähes koko välin puhelimessa Jaanan kanssa, välillä Markon kanssa. Välillä tuntui jopa vahvalta. Mutta aina vain uusi kero. Ei ollut mitään mahdollisuuksia olla ajoissa Pahtavuomassa. En päässyt yhtään kovempaa.

Pahtavuoman huollossa oli neljä juoksijaa ennen minua niin ikään törmänneet cut-offiin. Yksi heistä osoittautui Karhunkierroksen 160 km:lla tapaamakseni juoksijaksi, jolta olin saanut Oulangan huollossa (55 km ennen maalia) pussillisen suolatabletteja, kun omani olivat jonnekin kadonneet ja itse ei tarvinnut niitä enää, kun matka jäi sinne. Ne olivat olleet pelastus silloin ja selvisin kuin selvisin maaliin 8 minuuttia ennen maalin sulkeutumista. Olin ajatellut, että nyt tekisin saman ja juuri ja juuri cut-off:n puitteissa voisin selviytyä maaliin, mutta ei ollut mitään mahdollisuuksia. Vauhti ei vain tässä kuumuudessa riittänyt. Ei jäänyt kuitenkaan mitään harmitteluja, kun en olisi voinut tehdä mitään toisin. Paitsi ehkä, jos heti olisin laittanut toiset kengät ja siten päässyt alussa paremmin juoksemaan. Mutta muutoin koin, että helteen kanssa selvisin kohtuullisen hyvin eikä tullut mitään isompia haasteita.

101 km tuli Suunnon kelloon matkaa tällä kertaa.

Olin soittanut Markon hakemaan minut jo vähän ennen Pahtavuomalle tuloa, kun oli tullut selväksi, etten tule ehtimään. Ajettiin reilun 20 km päässä olevalle mökille saunomaan, uimaan ja paljuun. Laiturilta katselin Äkäskerolle, jossa olisi kiva olla juuri nyt juoksemassa. Reitti olisi Pahtavuoman huollon jälkeen noussut kohta sinne ja sieltä alas Peurakaltion huoltoon. Pitkä päivä siitä vielä olisi ollut edessä.

Isot onnittelut kaikille rajussa helteessä maaliin selvinneille. Tasan joka toinen 160 km juoksija selvisi maaliin. Iso hatunnosto.

Ensi vuonna ehkä taas NUTS300. Niitä palluroita, kun koko alkuviikon oli tuijotellut odottaessa omaa juoksua, tuli kyllä yllättävän iso kaipaus päästä sinne kolmannen kerran. Katsotaan, miten mieli tästä muuttuu. Mukavia juoksuja kaikille.

 

Kuva: Poppis Suomela IG: @poppissuomela