Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Itsenäisyyspäivän reissu ex temprore - reissu pohjoiseen, Pallas ja Saana 5.12-8.12.2018

Kuva
Itsenäisyyspäivän ex temore -reissu pohjoiseen 5.-8.12.2018 Itsenäisyyspäivän ympärille ajoittuva pitkä viikonloppu antoi taas mahdollisuuden tehdä pikainen reissu pohjoiseen. Matkassa jälleen Kati ja Marko. Itsenäisyyspäivä osui torstaille, joten perjantain vapaaksi ottamalla järjestyi neljä tiivistä Lappi-päivää. Keskiviikkona erittäin myöhään lähestyimme Muoniota ja selailimme karttaa, mihin suuntaisimme yöksi.

Syyslomavaellus Pallakselle 15.-18.10.2018

Kuva
Syyslomavaellus Pallakselle 15.-18.10.2018 Lyhyt syysloma antoi mahdollisuuden pikaiseen pohjoisen reissuun. Työpäivän jälkeen Joensuusta lähdettiin kohti pohjoista (edellinen ilta oli vietetty kodassa Joensuun lähellä ja yö nukuttiin Hiacen takaluukussa kodan lähellä). Suunnaksi jälleen Pallastunturin maisemat. Matkassa mukana Kati ja Marko. Iltasella saavuimme autolla Pallaksen kulmille ja päädyimme jäämään ensimmäiseksi yöksi Pallaskotaan. Keli oli nollan molemmin puolin ja kodassa oli hyvä nukkua, joskin on sanottava, että Pallaskodan penkit ovat vähän liian kapeat nukkumiseen ja kaikkein miellyttävintä nukkuminen ei ollut. Yöllä oli komeat revontulet, joista valitettavasti vain kännykällä otettu rääpäisy. Aamulla lähdimme Pallashotellin kulmilta kohti Nammalakurua. Sää oli kertakaikkisen kaunis. Edellisellä viikolla Lapissa oli ollut täysi talvi, mutta viime päivien aikana suurin osa lumesta oli sulanut.

ULTRA TOUR MONTEROSA 4-stage race 170 km 5.-8.9.2018

Kuva
ULTRA TOUR MONTEROSA 4-stage race 170 km 5.-8.9.2018 Grächen 29.8.2018 Pitäisi olla varovaisempi tuon siskoni kanssa, mihin se oikein milloinkin houkuttelee. Tässä alkaa hiljalleen tiedostaa, mihin on lupautunut viikon päästä lähtemään. 170 km Ultra Monterosa 4-stage race Alpeilla, yli 11 km nousumetriä. Neljä päivää ja joka päivä keskimäärin 43 km. Viikon päästä mennään, ellen ole keksinyt keinoa livistää....

Kaldoaivi Ultra Trail 130 km 10.-11.8.2018

Kuva
9.8.2018 At the top of European Union. // Nuorgamissa ollaan. EU:n pohjoisin paikka. Siskokset lähdössä viikonloppuseikkailulle. Maailman pohjoisin ultrapolkujuoksu 130 km Kaldoaivin erämaassa starttaa huomenna klo 18. Perjantaina 10.10 klo 18 juoksu starttasi. Alkumatkasta oli aurinkoista ja helppo oli juosta. Jättäydyttiin taas jonon hännille, joskin aivan viimeiseksi ei päästy millään, kun selvästi jotkut muutkin halusivat olla viimeisinä jonossa.

Lofootit heinäkuu 2018: palauttelureissu NUTS Pallaksen jälkeen

Kuva
Palauttelureissu Lofooteille Pallaksen 134 km:n polkujuoksun jälkeen suuntasimme lasten kanssa palauttelureissulle Lofooteille. Ihana paikka, ehdottomasti pitää päästä uudelleen.

NUTS Ylläs Pallas 134 km 13.-14.7.2018

Kuva
13.7.2018 Nuts Ylläs Pallas 134 km starttiin siskokset taas valmistautumassa. Pientä draamaa, Kati iski kisareppua täytellessä päänsä asuntovaunun avoinna olleeseen ikkunaan, joten haavan teippausten kautta starttia kohden. Kovin on erilainen starttikeli kuin viimeksi, jolloin ukkosmyrskyssä lämmiteltiin saunassa ennen starttia. Toissa vuonna metsä oli supermärkä ja sai suorastaan uida poluilla ja puolimatkan jälkeen iski kova myrsky ja näkyvyys muutamia metrejä. Nyt yritetään sisätiloissa suojautua helteeltä. Huomiseen puoleen yöhön mennessä toivottavasti maalissa (klo 24 lauantai-iltana sulkeutuu maali).

UKK kansallispuisto juhannusvaellus 20.-25.6.2018

Kuva
Juhannusvaellus Aittajärvi-Sudenpesä-Luirojärvi-Muorravaarakka-Aittajärvi 20.6.2018 Työpäivän päätteeksi Hiace startattiin Helsingistä kohti pohjoista. Matkassa Kati ja Marko. Yötä myöten ajettiin ja klo 6.00 oltiin Kiilopään tunturikeskuksella, josta tarkoitus hakea varaustupien avaimet. Parkkeeraus parkkipaikalla oli kielletty yön ajan klo 22-06, mutta nyt kello oli jo 6:00, joten ei muuta kuin auto parkkiin ja Hiecen takaluukkuun pienet aamu-unet ennen vaellukselle lähtöä. Neljän tunnin päästä herättiin klo 10:00 ja haettiin avaimet Kiilopään keskuksesta ja juotiin teet/kahvit. Siitä ajettiin sitten Aittajärvelle, matka kesti varmaan kaksi tuntia, vaikka tie oli varsin hyvässä kunnossa, muuta oma auto alkoi hiipua uhkaavasti ja jouduttiin menemään tosi hiljaa. Jotain hämminkiä autossa oli ja pelättiin, että jäädään tien varteen. Päästiin kuitenkin parkkipaikalle ja päätettiin jättää autohuolet paluumatkan ongelmaksi ja suunnattiin polulle.

NUTS Karhunkierros 83 km 26.5.2018

Kuva
26.5.2018 klo 6.30 Täällä taas. Kohta mennään.  Klo 7.00 starttaa Nuts Karhunkierros 83 km. Klo 24 viimeistään pitää olla viimeistään maalissa.

Viikonloppuvaellus Nuuksiossa 10.-12.5.2018

Kuva
Viikonloppuvaellus Nuuksiossa

Joulun välipäivien reissu Pieni Karhunkierros ja Kolari

Kuva
26.12.2017 Pikkuneidin kanssa tapaninpäivän reissulla kohti Kuusamoa (ja Rovaniemeä ja Kolaria). Kuvassa taukojumppa Pudasjärvellä. Kaunis Suomi