Vätsärin vaellus kesäkuun lopussa 2020

Vätsärin vaellus kesäkuun lopussa 2020

Routasenkuru

Routasenkuru

Vätsärin vaellusreissu alkoi keskiviikkona 24.6.2020 ajomatkalla Helsingistä Seinäjoelle, josta yön nukuttuamme poimimme siskoni matkaan alkuiltapäivästä töiden jälkeen. Matkassa tällä kertaa Kati, Jaana, Stefu ja Suvihelmi 12-v. Stefu liittyi matkaan Rovaniemen kulmilla. Tarkkoja reittisuunnitelmia emme olleet ehtineet tehdä, joten samalla kun asuntoauton nokka kulki kohti pohjoista, kaivoimme kartan esille. Päädyimme siihen, että lähtisimme matkaan Sevettijärven kupeesta Semekurtasta, jonne saisi auton mukavasti parkkiin ja alkumatka olisi selkeästi polulla ja kevyesti myös merkitty pinkillä maalilla puihin. Tavoitteenamme olisi siitä ”jotain kautta” suunnata Rajapäälle ja Routasenkurun eteläosaa kohden ja sieltä kurun itäpuolta kohti Näätämöä ja mikäli aikaa ja tahtoa olisi vielä jäljellä, vielä kävellä Kaldoaivin kautta takaisin Sevettijärvelle.

Jäimme yöksi parkkiin Inarinjärven rantaan asuntoautoon ja aamulla oli tarkoitus kauppareissun jälkeen suunnata polulle. Yöllä asuntoautosta oli jäänyt epähuomiossa pari ikkunaa pienesti auki, jonka seurauksella yö oli yhtä hyttysen ininää ja niiden läiskimistä, joten kaikkein virkistävin tämä yö ei ollut. Maisemat yöparkissa tosin olivat taivaalliset, joten se korvasi muutoin hieman epämukavan yön.

Ajoimme yöparkista vielä kauppaan ja sitten auton nokka kohti Sevettijärveä. Jotenkin aikaa tuhraantui aamupäivällä niin, että pääsimme matkaan vasta yhden jälkeen iltapäivällä.

Polkua Semekurtasta Sollomusjärven autiotupaa kohden

Semekurtasta matka alkoi poroaidan sisäpuolella kulkevaa polkua pitkin kohti Sollomusjärven autiotupaa, jossa oli tarkoitus pysähtyä lounaalle. Matka sinne oli helppokulkuinen ja kevyesti maastoon merkittyjä pinkkejä merkkejä oli helppo seurata. Matkaa tuvalle kertyi reilu 6 km. Matkalla kuitenkin kävi ilmi varsin pian, että vastikään vakavassa pyöräkolarissa ja sen jälkeen leikkauksessa ollut Stefu ei pysty kantamaan yhtään mitään, ei edes kevyesti pakattua rinkkaansa, jossa oli vain omat vaatteet, eväät ja pikkutavarat. Ei auttanut siis muu kuin, että Stefun rinkka sidottiin Jaanan rinkkaan ja kaikki tavarat tungettiin Jaanan rinkkaan, joka alunperinkin oli ollut tosi täynnä, koska siellä oli valmiiksi kaikki heidän yhteiset tavaransa (teltta, makuupussit, ruuat yms.). Jaana siis kantoi sekä kaikki omansa että Stefun tavarat ja teltan, molempien mukuupussit, ruuat, trangian yms. Puntaria ei ollut mukana, mutta varovastikin arvioiden rinkalla oli painoa ainakin 35 kg, mukaan lukien sen päälle sidottu tyhjä rinkka eli yhteensä todennäköisesti noin 40 kg. Myös seurueemme neljännelle jäsenelle, joka oli vasta 12-v., saattoi antaa vain rajallisesti kannettavaksi. Nuoren neidin rinkkaan laitettiin vain Katin ja Suvihelmin makuupussit ja alkumatkasta myös neidin omat vaatteet ja pikaeväät, mutta ne myöhemmin siirrettiin myös Katin rinkkaan. Tämä tarkoitti sitä, että matkassa oli yksi kokonaan kantokyvytön, yksi vajaasti kantokykyinen ja kaksi nais-sherpaa.

Toinen sherpa kahden rinkan tavaroiden kanssa

Sollomusjärven autiotupa

Sollomusjärven autiotupa sisältä

Sollomusjärven autiotuvalla syödyn lounaan jälkeen sekä pyöräkolarista toipuva Stefu että nuori neiti nukahtivat tuvan sängyille ilman mitään patjaa tai tyynyä. Tämä viivytti matkan jatkamista niin, että aloimme jo pohtia yöksi jäämistä tuvalle. Molemmat heräsivät kuitenkin niin, että illansuussa jatkoimme matkaa. Koska ilta oli kuitenkin jo pitkällä, emme jatkaneet kuin 6 km pienen järven rannalle, jossa oli mukavasti tilaa useammallekin teltalle. Pystytimme teltan ja ryhdyimme ruuan laittoon. Vähäinen eteneminen kuitenkin tarkoitti jo heti sitä, että päätimme jo tässä vaiheessa, että jätämme Rajapäällä käymisen väliin ja suuntaamme suoraan Routasenkurun eteläosiin. Illalla heittelimme vähän virveliä, mutta kalaa ei noussut.

Yöllä uni maittoi todella makoisasti. Suunnon kello näytti yli 10 tuntia unta, josta 4 h 15 min syvää unta. Kaupungissa syvää unta tulee normaalisti juuri ja juuri tunnin verran. Olo oli hyvä ja virkeä ja aamupalan ja hitaan aamufiilistelyn jälkeen pakkasimme leirin ja matka jatkui noin klo 11. Kulku oli paikoin todella kivistä. Lounastauolle pysähdyimme Keinojärven rantaan, jossa oli upea telttasaunan paikka ja tulipaikka. Valitettavasti metsäpalovaroitus oli voimassa, joten saunaa ei voinut ajatellakaan, mutta ajatus oli houkutteleva.

Vätsärin kivikkomaisemaa

Leppoisan tauon jälkeen matka jatkui kohti Tuulipäätä. Sitä lähestyessä Jaanan polvi oli alkanut vihoitella raskaan rinkan kanssa ja onnettomuudesta toipuva Stefu oli myös väsynyt, joten päädyttiin siihen, että seuruuemme jakautuu kahtia siten, että Jaana ja Stefu jatkavat matkaa alavilla mailla ja minä ja nuori neiti nousemme Tuulipäälle. Tapaamispaikaksi ja illan leiripaikaksi sovimme mukavalta näyttävän niemennokan Isolla Rovijärvellä. Nousu Tuulipäälle oli mukava ja ihana oli päästä epätasaiselta alavalta maalta tunturiylängölle, jossa oli huomattavasti helpompi kulkea kuin alhaalla, jossa maasto oli monin paikoin hyvinkin rikkonaista. Tuulipää oli helppo huiputtaa ja sieltä oli yllättävän hyvät näkyvät, vaikkei se ole sen korkeampi. Laitoin huipulta viestin siskolle, että Tuulipää huiputettu ja ihanaa tunturiylänköä, jossa paljon helpompi kulkea kuin alhaalla.

Tuulipää huiputettu

Tuulipäältä laskeutuessamme nuori neiti alkoi kuitenkin selvästi uupua ja pysähdyimme tauolle pienen lammen rantaan Tuulipään itärinteellä. Hyvin nopeasti huomasin, että neitihän nukkuu tunturin rinteellä. Ei ollut erityisen lämmintä, alle 10 astetta ja lievästi tuulta, joten päätin antaa tytölle makuupussin. Kello oli lähellä kuutta iltapäivällä ja alkoi näyttää siltä, ettemme välttämättä selviäisi tytön nukkumisen takia sovittuun tapaamispaikkaan Iso Rovijärven rantaan. Matkaa sinne olisi vajaa 5 km. Ajattelin varmuuden vuoksi pystyttää teltan, jotta tyttö pääsisi sinne nukkumaan ja kylmältä suojaan, vaikka sitten päätyisimme jatkamaan hetken päästä matkaa. 

Lampi jonka rannalle nuori neiti nukahti kesken vaelluksen

Leirissä ei ollut kännykälle kenttää, joten lähdin nousemaan hieman tunturirinnettä ylös laittaakseni siskolle viestin, että näyttää siltä, ettemme selviä sovittuun tapaamispaikkaan. Viestin lähetettyäni huomasin, että Jaana oli laittanut jo aiemmin viestin, että ovat vaikeuksissa alavilla mailla, jossa kulku haastavaa ja että ovat lähteneet myös nousemaan kohti Tuulipään ylänköaluetta, joskin sen ihan pohjoispäästä. Päädyimme sitten siihen, että Jaana ja Stefu yrittävät löytää meidät ja katsotaan sitten mitä tehdään. Löysivätkin meidät kaksi tuntia myöhemmin. Nuori neiti nukkui edelleen, joten päädyimme, että jäämme lammelle yöksi. Tämä tarkoitti sitä, että taaskaan emme olleet päässeet sinne asti, mihin alustavasti olimme kaavailleet jatkavamme tänään. 

Illan sateenkaari Tuulipään rinteellä olevan lammen rannassa

Seuraavana aamuna heräilimme jälleen hitaasti ja aika taas vierähti niin, että matkaa jatkoimme vasta kello 12. Tarkoitus oli laskeutua Tuulipään rinteeltä alas ja nousta heti tilaisuuden tullen Äälisselälle ja jatkaa siellä tunturiylängön kautta Hirvasjärven rantaan. Äälisselkä oli todella kaunis. Olimme aivan fiiliksissä tunturiylängöllä. Aurinko (vihdoinkin!) paistoi ja oli nautinnollista kävellä ylängöllä upeissa maisemissa. Jossain vaiheessa ylängöllä kävellessä huomasin, että retkipatjani oli pudonnut rinkan päältä. Vain toinen rinkan pääremmeistä oli kiinni, toinen oli auki. Tunnistin, että minun oli täytynyt jättää toinen auki ottaessani aurinkolasit rinkasta. Päätin siis lähteä etsimään patjaa. Yritin palata samoja polkuja takaisin, mutta koska ”polkua” ei ollut, vaan avaraa tunturiylänköä, oli mahdoton palata samaa tietä ja patjaa ei näkynyt missään. Olin jo luovuttanut, ja päädyin palaamaan 3 km etsinnän jälkeen muiden luo, jotka sillä välin olivat ryhtyneet lounaan tekoon. No, patjahan löytyi aivan siitä vierestä, eli vain parin metrin päästä siitä paikasta, kun olin huomannut patjan pudonneen.

Maisemia Ääliselältä Isolle Rovijärvelle

Todella virkistävän ja nautinnollisen lounastauon (maisemat olivat taivaalliset!) jälkeen matka jatkui kohti Hirvasjärveä. Maisemat Äälisselältä Hirvasjärveä kohden olivat todella kauniit. Aurinko paistoi ja fiilis oli hyvä. Hirvasjärven rannalta löytyi todella kaunis telttapaikka. Stefu ja Suvihelmi ottivat heti virvelin esiin ja ei mennyt kuin pari minuuttia kun Stefu nosti järvestä todella herkullisen näköisen taimenen. Hirvasjärven rannalla oli todella kiva ilta. Vaellustunnelmaa parhaimmillaan.

 Illalliseksi söimme kokonaisen kilon riistakäristystä (toukokuiselta Kilpisjärven reissulta ostetusta ja kuivatusta lihasta) ja perunamuusia puolukkahillolla höystettynä. Rinkasta löytyi lisukkeeksi myös vielä yksi tuore kurkku. Riistakäristys sai hitaasti valmistua ja kuivattu liha ennallistua samalla kun fiilistelimme kaunista iltaa. Riistakäristyksen sekaan löytyi rinkasta lisäksi Koskenlaskijaa, joka kruunasi käristyksen. Jälkiruokaa varten rinkassa oli vielä neljä hapanta omenaa, joista tekisimme omenahyvettä. Se on viime kesän vaelluksella sattumalla hyväksi koettu vaellusherkku. Silloin toiseksi viimeisenä iltana paljastui, että olin unohtanut syödä reissun alkumatkalle evääksi tarkoitetut neljä omenaa ja ne olivat edelleen rinkan ylätaskussa. Jäljellä olevista ruokatavaroista löytyi tällöin hivenen lätynpaistoon tarkoitettua rypsiöljyä, aamupalaa varten mysliä ja kaurahiutaleita sekä lättyjen päälle tarkoitettua sokeria. Kaikki nämä paistinpannuun (ensin omenat rasvan ja sokerin kanssa ja hiutaleet hieman myöhemmin). Siitä tuli todella hyvää ja päätimme, että jatkossa tämä tulee olemaan vaellusten vakioherkku. 

Riistakäristyksen ja omenahyveen jatkoksi herkuttelimme vielä keskiyön aurinkoa ihaillen järvestä nousseella taimenella, joka oli todella maukasta. Joskus puolenyön jälkeen painuimme pehkuihin. Telttapaikkamme ei kuitenkaan ollutkaan paras mahdollinen ja viereisessä teltassa Jaana ja Stefu olivat pitkin yötä väistelleet alla olevia kiviä ja valuneet vinolla maalla olevassa teltassa koko ajan kohti yhtä nurkkaa. Minullekin tuli useaan otteeseen olo, että olisin lintuemo, joka poimii pesästä putoavia poikasia takaisin pesään, kun nuori neiti valui koko ajan alamäkisuuntaan kohti teltan oviaukkoa.

Aamu oli edelleen kaunis, mutta sääennuste lupasi tuleville päiville rajua sadetta. Erityisen kova sade olisi huomenna ja ylihuomenna ja senkin jälkeen sää jatkuisi erittäin epävakaisena ja kylmänä. Päätimme tässä vaiheessa, että reissumme tulisi päättymään Näätämöön, emmekä yrittäisi sateessa jatkaa matkaa Kaldoaivin kautta Sevettijärvelle. Kaldoavissa on muutamia vuosia sitten tullut juostua yksi 130 km ultrajuoksukisa, mutta se ei yltänyt Kaldoaivin eteläosiin, joten ne alueet jäisivät siis tältäkin kertaa näkemättä.


Otimme tavoitteeksi päästä tänään Routasenkurun eteläosiin ja sieltä itäpuolta kurun puoleenväliin, josta tiesimme löytyvän kivan telttapaikan. Kokonaisuudessaan leiriytymispaikat ovat alueella suhteellisen harvassa, koska maasto on niin epävakaista ja kivistä, ettei teltalle yksinkertaisesti löydy tasaista paikkaa. Jos taas matkassa on riippukeinun kanssa, kurun puolivälistä sen eteläosiin ja kaikki tunturiylängöt ovat lähes täysin puutonta. Suunnilleen kolmeen päivään vastaamme ei tullut yhtään hyvää paikkaa riippukeinulle. Kurun pohjoisosan metsäisillä alueilla sen sijaan riippukeinulle olisi ollut paljonkin hyviä paikkoja.

Sade alkoi, kun olimme lähestymässä Routasenkurun eteläosia. Samalla ilman lämpötila laski huomattavasti. Olin antanut nuorelle neidille oman Norrenan hyvän kuoriasuni ja itselläni oli vain pitkä sadeviitta ja gaiterit. Se tarkoitti sitä, että polvet, jotka periaatteessa suorana seistessä ovat viitan alla, kastuivat kävellessä täysin. Olin viime hetkellä jättänyt rinkan kyydistä pois siskoni vanhat harmaat sadehousut, jotka ovat täynnä valkoista maalia (ovat olleet siskollani maalaushousuina). Miten kaipasinkaan noita maailman rumimpia housuja.

Sateessa Routasenkurun lähistöllä

Routasenkurun etäläosan maisemat olivat huikeat. Vaikka satoi koko ajan, kuru teki syvän vaikutuksen. En ollut tiennyt, että Suomesta löytyy tällaista maisemaa. Eittämättä yksi koko Suomen kauneimmista paikoista. Tänne täytyy ehdottomasti tulla uudelleen.

Routasenkurun eteläosan maisemia

Ylityspaikka Routasenkurun eteläpäässä (emme menneet muut kuin neiti epähuomiossa edellä tästä yli, mutta tästä pääsisi toiselle puolelle kurua; toinen ylityskohta kurun puolivälissä)

Routasenkurun eteläosaa

Routasenkurun eteläosaa

Putous Routasenkurun eteläosassa

Kurun eteläosasta lähdimme suuntaamaan kohti puoltaväliä, jossa aioimme leiriytyä. Haimme jonkin aikaa sopivaa kulkuväylää pohjoista kohden ja totesimme jälleen saman kuin aiemmin, että puuton ylänköalue on helpointa kulkea. Kurun vieressä oleva maasto on todella rikkonaista ja vaarallistakin kulkea, mutta melko lähellä sitä on hyvää melko tasaista puutonta tai vähäpuista tunturiylänköaluetta, jossa kulkeminen oli varsin vaivatonta. Siitä pystyy myös vaivattomasti tekemään pistoja takaisin kurun äärelle maisemia ihailemaan. Ehdottomasti upeimmat maisemat kuitenkin löytyvät kurun eteläosasta.

Routasenkurun puolivälin maisemia

Jonkin verran ennen kurun puolivälissä olevaa suunniteltua leiripaikkaa ennen vastaan tuli mukava puiden suojassa oleva nuotiopaikka, joka puuston ansiosta oli myös varsin hyvin suojassa sateelta. Lähistöltä löytyi mukavasti havupuuta, joka syttyy ja palaa nuotiolla hyvin märkänäkin. Teimme hyvät tulet ja lämmittelimme nuotiolla. Ensin ajattelimme ottaa vain pientä pikaista välipalaa ja syödä kunnolla vasta leiripaikalla, mutta koska nuotio lämmitti mukavasti, päätimme tehdä tuhdin myöhäisen lounaan tässä. Lounaaksi tarjolla oli herkullista jauhelihakeittoa, jonne oli kuivattu perunasuikaleita, porkkanaa, runsaasti purjoa, chilipaprikaa ja hyvää jauhelihaa. Mausteeksi pari kasvisliemikuutiota ja loppuvaiheessa vielä mukaan loput Koskenlaskija-juustosta. Keitosta tuli todella herkullista ja tytär totesikin, että mikset sä äiti kotona koskaan tee näin hyvää ruokaa.

Pitkän tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti kurun puoliväliä, jonne olisi tarkoitus leiriytyä. Tässä vaiheessa nuori neiti oli alkanut haaveilla ”kuivalle maalle” pääsemisestä. Haaveili erityisesti, että pystyisi pääsemään torstaiksi Etelä-Suomeen ja voimisteluharjoituksiin. Sen seurauksella neiti alkoi varovasti ehdotella, josko voisimme jatkaa kurun puolivälistä pidemmälle niin, että voisimme päästä etelään suuntamaan jo kahden päivän päästä. Voimistuva sade sai ehdotuksen kuulostamaan varteenotettavalta. Minulla oli jo kahtena edeltävänä yönä ollut teltassa kylmä. Olin antanut neidille oman hyvän Rab Mythic 600:n untavamakuupussin (jossa comfort -5 astetta, extreme -32) ja ottanut itselleni Helsportin Alta-sarjan kolmen vuodenajan Spring-kuitupussin (jossa comfort +5, extreme 0). Kyseinen pussi osoittautui aivan liian kylmäksi itselleni Suomen kesäoloihin. Kyseessä on siis sarjan kolme vuodenajan pussi, ei kesäpussi. Olin lähteissäni miettinyt, että olisi totaalista liiottelua ottaa mukaan kunnon talvipussi (Fjellrävenin Polar, jossa comfort naisille -20, miehille -30, extreme -54). Suomen kesässä kuitenkin totesin, että juuri tuo extreme talvipussi olisi ollut täydellinen varuste.

Nuori neiti tsemppasi hyvällä vireellä muuta porukkaa jatkamaan ja jaksoimmekin sateessa matkaa aina Uutuanjoelle saakka, jonne saavuimme vähän iltayhdeksän jälkeen. Aika viluisissa oloissa pystytimme nopeasti leirin, yritin hetken lämmitellä kaikki vaatteet päällä makuupussin sisässä ennen illallisen laittoa. Saimme jälleen sateessa metsästä löytyneet havupuun oksat helposti syttymään ja nuotio lämmitti ihanasti. Illalla kokeilimme nuotio toisen iltapalaherkun tekemistä, nimittäin mustikkapiirakan. Vielä ei ollut mustikka-aika. mutta olin kuivannut puoli kiloa viime kesäisiä mustikoita, jotka oli tarkoitettu puuron sekaan, mutta jääneet syömättä. Sisko puolestaan oli ottanut 4 dl jauhoa ja hiivaa mukaan nuotiosämpylöitä varten. Minulta löytyi rinkasta sokeria ja lättyjen paistoon rypsiöljyä, joten päätimme kokeilla tehdä aineksista mustikkapiirakan nuotiolla Muurikan paistinpannulla.

Taikina kohosi hyvin nuotion äärellä ja siitä näytti tulevan siinä määrin taikinaa, että siitä saisi kaksi pannullista piirakkaa. Mustikat olimme laittaneet veteen sokerin kanssa ennallistumaan heti ruuan laiton alussa ja ehtivät turvota varmaan ainakin tunnin. Ensimmäisessä kokeiluversiossa laitoimme mustikat taikinan päälle pannulle, mutta totesimme pian, että piirakka pitää pystyä kääntämään ympäri, joten käänsimme piirakan kahtia (Calzone-pizzan tyyliin), jolloin sen pystyi paistamaan molemmin puolin. Toisessa piirakkaversiossa leivoimme mustikat heti piirakan sisään ja se olikin parempi vaihtoehto. Molemmista piirakoista tuli kuitenkin erittäin herkullisia, ja jatkossa otetaan ohje käyttöön: tuoreilla vaelluksen aikana kerätyillä mustikoilla mustikka-aikana ja muulloin kuivatuilla. Mustikka on erittäin helppo kuivata kunhan pitää lämmön tarpeeksi mietona. Nämä oli kuivattu nyt pakastemustikoista, tuoreista varmaan tulisi vielä parempia, mutta nämäkin erittäin hyviä.

Mustikkapiirakka nuotiolla Muurikka-pannulla valmistumassa

Yöllä teltassa oli jälleen vaikea saada itseään niin lämpimäksi, että olisi pystynyt nukahtamaan. Minulla oli kaikki mahdolliset vaatteet päällä ja kiedoin vielä avaruuspeitteen makuupussin ympärille. Silti oli todella kylmä. Onneksi sentään oli hyvä toimiva kahden hengen Synmat Expedin puhallettava alusta, jonka ansiosta pystyin hankkiutumaan mahdollisimman lähelle tytärtäni, joka lämpimänä nukkui Rab:n makuupussissa. Siitä tuli mukavasti pientä lisälämpöä itselle, mikä auttoi nukahtamaan.

Aamulla sade jatkui rankkana. Forecan mukaan Näätämössä olisi +4 astetta, real feel +1. Jotain samaa siis täälläkin. Sääennusteen mukaan sateen pitäisi heikentyä iltapäivällä viiden aikaan ja ajattelimme pitää sadetta mahdollisimman pitkään teltassa ja jatkaa matkaa vasta, kun sade olisi vähän rauhoittunut. Oli vain koko ajan todella kylmä. Nuorella neidillä ja siskolla ja Stefulla ei ollut mitään ongelmia. Olin ainoa joka paleli. Yritin vähän väliä tehdä makuupussin sisässä vatsalihasliikkeitä, että elimistö pysyisi lämpimänä. Lämmitelläkseni ajattelin keittää teltan absidissa lämmintä teetä ja puuroa, kunhan saisin raahauduttua hakemaan joesta vettä. Sekin tuntui kovalta urakalta. Veden haettuani ja sadeviitan riisuttuani ja takaisin makuupussin sisälle ahtauduttuani tulikin vastaan ikävä pieni hankaluus. Kaasu olikin täysin loppu. Oi voi. Tuulisesta säästä ja melkein koko ajan voimassa olleista metsäpalovaroituksista johtuen kaasua oli kulunut paljon enemmän kuin yleensä (kaksi pulloa). Lämmin tee ja puuroaamiainen vaihtui kahteen kuivaan näkkileipään.

Melko pian päätimme, että viis sateesta, täällä teltassakin on aivan liian kylmä. Ei muuta kuin sateeseen, Uutuajoen yli ja kohti Näätämöä. Vedet olivat poikkeuksellisen korkealla ja kuivin jaloin kiveltä kivelle käveleminen joen yli ei todellakaan meiltä onnistunut, vaan vesi nousi yli polven. Olisi pitänyt vaihtaa crocksit jalkaan. Nuori neiti vielä onnistui kaatumaan veteen ylityksen loppuvaiheessa. Vähän myöhemmin totesimme, ettei kenkien vaihtaminen mitään olisi auttanut. Tosi pian reitillä tuli vastaan useita suon ylityksiä, joista ei todellakaan päässyt kuivin jaloin. Olimme henkisesti varautuneet suhteellisen kevyeen matkaan Uutuanjoelta Näätämöön. Näin ei todellakaan ollut, vaan kaatosateessa ja märässä maassa reitti oli koko reissun ikävin ja raskain. Yritimme pitää reipasta tahtia päällä, jotta pysyisimme lämpimänä. Olin sadeviitan jatkoksi teipannut avaruuspeitteen, jonka ansiosta polvet pysyivät melko kuivina.

Matkalla Näätämöön nuori neiti haaveili kymmenestä Mars-patukasta, minä kuivista sukista. Olimme tilanneet Näätämöön Kaisan Taksin, joka odottikin meitä polun päässä. Mikä ihana näky sateessa paleleville! Kävimme taksillä vielä pikaiseen vieressä olevilla rajakaupoilla ja sain kuivat sukat ja neiti Mars-patukkansa.

Haasteista huolimatta erittäin hieno reissu kaikkineen. Ihana oli pitkästä aikaa saada nuori neiti mukaan vaellukselle. Neiti tosin totesi vaelluksen päätteeksi: "Voi äiti, mikset sä voi olla niin kuin muiden äidit, jotka tykkää shoppailusta ja ajaa hienolla autolla sen sijaan, että sä olet tuollainen eränkävijä."

Routasenkurun eteläosaa

Routasenkuru