Pääsiäisvaellus UKK-puistossa 12.-17.4.2022 Raja-Jooseppi – Harrimukan laavu – Sudenpesä – Muorravaarakka – Anterinmukka – Alempi Kiertämäjärvi – Raja-Jooseppi

 Reitti:

1. pv: Raja-Jooseppi - Harrimukan laavu 8 km, 2,5 h.

2. pv Harrimukka - Sudenpesä 19 km, 8 h.

3. pv Sudenpesä - Pirunportti - Muorravaarakka 14 km, 7 h.

4. pv Muorravaarakka - Anterinmukka  12 km, 6,5 h.

5. pv. Anterinmukka- Alempi Kiertämäjärvi 21 km, 8 h.

6. pv Alempi Kiertämäjärvi - Raja-Jooseppi 20 km, 7,5 h. 

Pääsiäisvaelluksen kohteeksi tällä kertaa valikoitui UKK-puisto. Matkassa Kati ja Marko. Viime pääsiäisen reissu Ropin alueelle Käsivarressa oli ollut erityisen onnistunut ja hieman suunnittelimme samalle suunnalle uudelleen menemistä, mutta jostain syystä reissu kulki taas UKK-puistoon. Edellisestä reissusta siellä oli aikalailla tasan kaksi kuukautta, silloin reissu alkoi Kiilopäältä ja päättyi Raja-Jooseppiin. Tällä kertaa päätimme sekä aloittaa että päättää reissun Raja-Joosepin rajavartioasemalle, jonne auto jäisi parkkiin.

Pääsimme matkaan vasta illalla klo 19.30. Alun perin suunnitelmissa oli hiihtää ensimmäiseksi yöksi Jyrkkävaaraan, jonne matkaa olisi noin 12 km, mutta jo autossa nostimme vaihtoehdoksi noin 8 km päässä olevan Harrimukan laavun. Olimme edellisellä reissulla kaksi kuukautta sitten hiihtäneet sen ohi ja miettineet, että siinä olisi ihana nukkua kauniilla paikalla.

Raja-Joosepista Harrimukan laavulle matka sujui mukavasti. Seurailimme himmeää kelkanjälkeä. Edellisten päivien lumisateet olivat aikalailla peittäneet jäljet, mutta jonkinlainen painauma maastossa näkyi siinä, missä kelkalla oli ennen lumisateita kuljettu. Seurailimme aluksi täsmälleen samaa reittiä kuin kaksi kuukautta aiemmin, mutta Villen Kämpän jälkeen joessa olevat sulakohdat ajoivat etsimään reittiä maaston kautta.

Tulimme laavulle 2,5 h hiihdon jälkeen noin klo 22. Matkaa oli kertynyt 7,7 km. Oli ihana jäädä siihen, väsytti melkoisesti ja ajatus vielä noin 1,5 h hiihdosta (noin 4 km) Jyrkkävaaraan tuntui työläältä. Laitettiin tulet nuotioon, hiihtovaatteet kuivumaan ja keitettiin lämpöpulloon vettä. Kummallakaan ei ollut nälkä, joten emme syöneet mitään. Joimme vain eväänä olleet lämpimät viinimarjamehut termospullosta. Nukahdimme molemmat nopeasti. Yhtään ei tullut kylmä. Aamulla heräsin virkeänä vähän seitsemän maissa, Marko nukkui vielä puolitoista tuntia pidempään. Laitoin tulet nuotioon ja oli mukava rauhassa heräillä nuotion lämmössä.

Rauhallisten aamutoimien, teen ja puuronkeiton, makuupussin ja -alustan pakkaamisen jälkeen matka jatkui klo 10 kohti Sudenpesän ihanaa kammia, jonka olimme varanneet. Kulku tuntui hieman raskaalta ja pidimme jo 4 km hiihdon jälkeen tauon Jyrkkävaaran tuvalla ja grillasimme makkarat. 

Tauonkin jälkeen matkanteko oli raskasta, ahkio tuntui painavalta ja matka eteni hitaasti. Taukoa piti pitää jokseenkin kilometrin välein. Välillä piti makoilla ahkion päällä. Keli oli kääntynyt plussalle ja lumi upotti.

.

Pysähdyimme lyhyesti vielä 1 km ennen Sudenpesää olevalla Sarviojan tuvalla ja luimme tovin vieraskirjaa. Tuvan jälkeen löytyikin tuvalta samana aamuna lähteneiden hiihtojälki, jota oli nautinnollisen kevyt hiihtää. Voi kun hiihto on eri laji, jos alla on jälki. Vaikka tähänkin asti alla oli ollut jonkinmoinen vanha kelkkaura, ja aivan umpisessa ei ollut tarvinnut hiihtää, ero tuoreeseen jälkeen oli erittäin suuri. Tuntui ihan eri lajulta ja suksi luisti melkein itsestään. Lopulta 7,5 tunnin hiihdon jälkeen saavuimme Sudenpesään noin klo 18. Matkaa kertyi 18,9 km.

Teimme tuvalla ruuaksi perunamuusia ja mustaa makkaraa puolukkahillolla. Unta ei taaskaan tarvinnut houkutella, vaan nukahdimme jo noin klo 21.

Aamulla Suunnon kello näytti 10 tuntia unta, unen laatu 100 %. Koskaan ei kotona nuku yhtä hyvin.  

Päivän tavoitteena oli hiihtää Pirunportin kautta Muorravaarakkaan. Tulimme saman reitin toisesta suunnasta helmikuussa ja reitti onkin miellyttävämpi niin päin. Näin päin hiihtäen Pirunportin jyrkimmät kohdat tulee laskuun, mikä ei ahkion kanssa kuljettaessa ole mukavinta, varsinkaan jos jäinen keli. 

Olimme eilisenä päivänä katsoneet, että aikalailla kesäreittiä pitkin näkyi vanhoja suksenjälkiä ja joen yli oli myös hyvä ylityspaikka, joten muita vaihtoehtoja harkitsematta päätimme mennä näitä jälkiä pitkin. Joki oli siinä määrin jo sula, että ylityspaikan löytäminen saattaisi muualta olla haastaavaa.

Ukselmakuruun laskeutuessamme edellisten kulkijoiden jälket olivat vahvat ja oli helppo hiihtää niitä pitkin. Aurinko paistoi, pari astetta plussaa. Lämpö lisääntyi nousun edetessä ja lumi alkoi pakkaantua suksen pohjaan. Välillä eteneminen oli aika taaperrusta ja vähän väliä piti yrittää raapia lumipaakkuja suksen pohjasta. Pidimme kuppikuuma-tauon vähän ennen Pirunporttia. Ihana tuuleton auringonpaiste. Harvinainen keli tunturissa, ettei tuullut yhtään. Oli täysin tyyntä. 

Pirunportin suulla tapasimme reissun ensimmäiset ihmiset, kaksi miestä ahkioineen olivat toisesta suunnasta kuta kuinkin samalla reitillä kuin me toisesta. Marko lennätti vähän dronea ja fiilisteltiin tovi ennen kuin menimme Pirunportista läpi. Marko vaihtoi varmuuden vuoksi lumikengät jyrkkään laskuun ja oli ajatus, että Marko ottaisi ahkion lumikenkien kanssa vetoon. 

Pirunportti olikin mukavasti tahmeassa uudessa lumessa, joten se ei ollut lainkaan niin liukas ja hankala kuin olisi voinut olla jäisellä kelillä. Näin ollen se oli kaikin puolin helppo laskea myös ahkion kanssa eikä ollenkaan sellainen kuin olisi jäisellä kelillä voinut olla. Helmikuussa mentiin Pirunportista toiseen suuntaan ja tällöin jyrkin osuus tuli nousuna, mikä varsinkin jäisellä kelillä itselleni paljon mukavampaa kuin jäistä kurua alas meno. Nyt onneksi myös lasku oli tahmean lumen ansiosta helppo. 

Pidimme vielä "uutistauon" netin äärellä toisella puolen tunturia ennen kuin laskimme alas, kun kännykkäkuuluvuutta kun on lähinnä vain ylhäällä tunturissa eikä aina sielläkään.

Muorravaarakasta olimme niin ikään varanneet ihanan kammin, Muorravaaranruoktun. Ruuaksi teimme Chicken Tikka Masalaa riisin kanssa kotona kuivatuista aineksista. Jälkiruuaksi suklaalevy puoliksi. Ruuan jälkeen taas unet kutsui hyvissä ajoin ja taas tuli nukuttua 10 tunnin unet.

Aamulla matka jatkui klo 10 Tiuhtelmakurun oikealta puolelta kohti Anterinmukkaa. Alun loivempi nousuosuus sujui helposti, mutta nousun jyrkimmässä osuudessa alkaa laskemaan sataan. Aina sadan askeleen jälkeen saisi pitää pienen hengähdystauon. Kaikkineen kesti 1h 20 min nousta ylös ahkion kanssa. Ylhäällä pieni mehu- ja voileipätauko ja sitten mukava loiva laskettelu. Tästä eteenpäin seurailimme edellä kulkeneiden jälkiä. Joen rantaan päästessä jäljet kulkivat moneen otteeseen joen yli, mikä alkoi hieman hirvittää, kun lumisillat alkoivat olla paikoin tosi heikkoja. Kerran ahkio välähti ohuelta lumisillalta alas jokeen, onneksi saimme nopeasti ylös eikä itse valunut ahkion mukana.

Ihanalle Anterinmukan tuvalle tulimme klo 15.30. Ketään ei näkynyt, joten menimme heti saunan lämmitykseen. Ihana oli saunoa. Ruuaksi syötiin spagettia ja kuivatuista kasviksista ja jauhelihasta tehtyä bolognesekastiketta. Herkullista olo, mutta hieman liian iso annos, kaikkea ei saatu syötyä. Nautinnolliset löylyt ja pulahdusta matalaan puroon. Syvän kohdan avantoon ei ison virtauksen takia uskallettu, mutta hyvältä tuntui matalakin vesi.

Illalla saatiin seuraa vasta auringonlaskun  aikaan puoli yhdeksän maissa kahdesta Kemihaarasta edellisenä päivänä lähteneestä nuoresta miehestä. Nukahdettiin kohta swn jälkeen. Aamulla pojat jäi vielä nukkumaan, kun meidän matka jatkui klo 9.30. Toiveena olisi ollut päästä hiihtämään edes tovi pakkaslumella ennen päivän lämpenemistä ja lähteä hyvissä ajoin, mutta taas nukuimme pitkään. Sääennuste lupaili lähes +10 astetta ja tosi vähän yöpakkasta, joten olettavasti hieman haastavaa olisi taas hiihtää

Anterinmukasta kohti Raja-Jooseppia kulki selkeä ja vahva pohja, joten plussakelistä huolimatta matka sujui kohtuullisen mukavasti. 12 km hiihdon jälkeen tavoitteena oli pitää tulipaikalla makkaranpaistotauko, mutta kaikesta päätellen tulipaikka oli juuri remontin kohteena, puuvaja oli viety pois, uusi vessa jo oli paikoillaan. Hetki mietittiin, mitä tehdään kunnes muistin pakanneeni mukaan eilisen pastabolognesen jämät. Kaasukeitin päälle ja pasta lämpenemään. Lisäsimme runsaasti vettä niin ruuasta tuli hyvä tuhti keitto, lähinnä tomaattikeitto pastalla yms. ryyditettynä. Se oli tosi hyvää, melkein parempaa kuin alkuperäinen pasta. Onneksi tuli otettua ruaanjämät mukaan. Usein tulee väkisin syötyä kaikki, talvella vaeltaessa etu on siinäkin, että ruoka säilyy hyvin, joten jämät on helppo ottaa myös mukaan.

Hiihto jatkui kohti Ylemmän Kiertämäjärven tupaa. Tuvalle saavuimme noin klo 17.30. Matkaa 21 km ja aikaa kului noin 8 tuntia. Olo oli sellainen, ettei yhtään enempää olisi jaksanut hiihtää. Tuvalla oli entuudestaan yksi pariskunta, muita ei illan aikana tullut.

Aamulla olimme päättäneet lähteä aamulla liikkeelle klo 6, jotta pääsisimme edes tovin matkaamaan pakkalumella ennen päivän lämpenemistä. Yöpakkasta ei kuitenkaan täksi yöksi tullut, joten lumi oli aamusta lähtien  upottavaa. Jäljet kulkivat myös usempaan otteeseen avautuneeseen virtakohtaan, joten reittiä joutui välillä vähän hakemaan. Välillä rämmimme upottavassa lumessa, kun vanhojen jälkien ulkopuolella plussalumi oli hyvin pehmeää, kuljetulla uralla se onneksi vielä kantoi.

Pidimme tauon Alemman Kiertämäjärven laavulla. Tavoitteena olisi lopultakin  grillata ne makkarat, jotka eilen jäivät grillaamatta. Taas jäivät. Tuuli otti siinä määrin laavulle, että mäntypuuklapit eivät kertakaikkiaan ottaneet kunnolla syttyäkseen. Joimme vain termarista mehua ja söimme pari hapankorppua. Pehmeä leipä oli loppunut Anterinmukassa, joten enää ei saatu tehtyä eväsleipiä matkaan.

Laavun jälkeen sai taas välillä hakea kantavaa pohjaa. Erityisesti Marko putosi OAC Kar:n liukulumisuksilla jatkuvasti lumen läpi ja päädyttiin siirtämään Markolta rinkasta painavampaa tavaraa minulle ahkioon. Omat 250 cm metsäsukset pääsääntöisesti kantoi vähintään siedettävästi.

Raja-Joosepin rajabaanalle pääsy Kiertämäjärven reitiltä toi eteemme lähes autobaanan. Leveä vahva ura, jota pitkin oli helppo, joskin  vähän tylsä edetä.

Luttojoen rannassa joki näytti jo uhkaavasti paikoin avoimelta, joten menimme joen yli siltaa pitkin. Onneksi menimme, sillä vastarannalta ranta oli oskokonaan vedessä. Ei olisi ollut kiva arvella, missä olisi kantavaa kohtaa. 

Sillan jälkeen jatkoimme matkaa kohti Raja-Joosepin vartioasemaa, matkaa olisi arviolta 6 km vielä jäljellä. Emme olleet aina varmoja, mistä olisi paras mennä moottorikelkkauran risteilessä, mutta jälkikäteen arvioituna reitti näytti suhteellisen suoralta. Kertaalleen kelkan jälki kulki järveltä niin sulalta näyttävään joen uomaan, että päädyimme hiihtämään kuivan maan kautta. Lumi tässä kohden oli tosi vähissä, joten pito oli taattu. 

20 km:n ja 7,5 h hiihdon jälkeen olimme lopulta autolla. Taas tuntui siltä, että hiihtoa oli aivan riittävästi tällekin päivälle. Talvivaelluksissa se hieno piirre, että koskaan ei tiedä, onko jokin matka lyhyt vai pitkä. Lumiolosuhteet ja keli määrittää niin paljon. Upottavassa lumessa 0,5 km eteneminen tunnissa voi olla epärealistisen nopeaa, kun taas hyvällä kelillä ja vahvalla kannolla vauhti voi hyvinkin olla 7-8 km/h. Keskimäärin hiihtovaelluksilla oma vauhti tuntuu olevan  tyypillisesti taukoineen sellainen 2-3 km/h. Ladulla hiihtäminen on selvästi eri laji.

Kaikkineen ihana reissu, lopuksi tunnelmaan sopiva katkelma Kullervo Kemppisen vuonna 1958 ilmestyneestä kirjassa Lumikuru:

"Ei! Lappia ei ole se, minkä maantien varresta löytää. Lappia, lumoavaa, tarunhohtoista ja sadunsiintoista erämaata on yksin tuntureissa, karuissa, kesyttämättöminä pauhaavissa koskissa ja villisti ryöppyävissä virroissa. Sitä ei näytetä kenellekään ilmaiseksi auton ikkunasta, vaan sen luokse on taivallettava vaivojen ja vastuksien uuvuttavan vaelluksen tietä."