SwissPeaks360 DNF (3.-9.9.2023): 365 km, 25900 nousumetriä

Muutaman vuoden ajan oli tullut silmäilyä SwissPeaks 360 kisaa ajatuksella, että olisipa sinne joskus hienoa päästä. Kisa tuntui kuitenkin aivan liian haastavalta edes ajateltavaksi. Ensimmäinen kerran siitä kuulin Jukka Kukkoselta, jonka kerronta kisasta kuulosti äärimmäisen kiehtovalta, mutta samalla ihan mahdottomalta ajatukselta. Aikarajat pelottivat, ne kun ovat ei-enää-ihan-nuoren naisen näkökulmasta kovia. Myös Jukan reissukertomuksesta oli jäänyt mieleen, miten hänelläkin aikaa nukkumiseen oli tosi niukasti, jotta voisi ehtiä ajoissa cut-offeihin. En ole varma, muistanko oikein, että Jukka oli sanonut nukkuneensa 6–7 päivän kisan aikana noin 5 tuntia. Sekin tuntui aivan liian haastavalta ajatukselta.

Vuosien 2021 ja 2022 NUTS300-kisojen myötä ajatus kuitenkin jollain tavoin heräsi, että ehkä kisa voisi olla mahdollinen. Molemmissa NUTS300-kisoissa oma aika oli vajaa 100 h eli eli aika tasan 4 vuorokautta (5 päivää). Tämä tarkoitti noin kaksi vuorokautta lyhyempää kuin SwissPeaksin maksimiaika 158 h. Molemmissa NUTS300-kisoissa unen määrä oli 4–5 tuntia ja se sujui ongelmattomasti. Eli ehkä sitä voisi sietää pari päivää pidempää.

Toinen mikä jännitti ja sai epäröimään on kisan ihan ensimmäisten cut-off:ien vaatima vauhti. Olen usein tosi hidas aloittamaan ja olisi tosi ikävää jäädä ihan ensimmäisiin cut-off:eihin ennen kuin kisa on kunnolla alkanut.

Syksyn 2022 kisassa Laura Lakion hieno suoritus pitkälle kisassa rohkaisi kuitenkin tosi paljon ja heräsi ajatus, että jos kuitenkin olisi mahdollista selviytyä kisasta. Vaikka Laura ei sillä kertaa vielä päässyt maaliin asti (toisin kuin upeasti teki tänä vuonna!), suoritus oli tosi vakuuttava.

Alkoi määrätietoinen mäkitreenaus siskon kanssa. Jaana edellä, minä yritin pysyä perässä. Jaana kertoi aamulla käyneensä tonnin nousut, minä yritin illalla perässä. Yritin tehdä edes puolet siitä, mitä Jaana. Jos Jaana teki kaksi tonnia, yritin ehtiä edes yhden. Liikaa töitä koko ajan. Ja itse liian mukavuudenhaluinen. Talvella kolme pitkää tautia (koronaa, influenssaa, flunssaa). Mutta silti jota kuinkin sain treenattua. Jaana oli melkein joka aamu Seinäjoella Joupiskan mäessä klo 4.50 tekemässä aamutonnin ennen töihin menoa, minä yritin jotain raapia kasaan illan suussa. Tammikuusta elokuuhun välisenä aikana nousuja kertyi Jaanalle 120.000 metriä, minulle reilu 80.000. Jaanalla siis 50 % enemmän, mutta olin silti ihan tyytyväinen omaankin. Ainakin se oli paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Treenitunteja kaikkiaan kertyi 8 kk aikana Suunnon mukaan noin 570 tuntia eli keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. Eli enemmän kuin moniin vuosiin. Joskus nuorempana triathlonia harrastaessa treenimäärät olleet saman verran, mutta eivät enää tosi moneen vuoteen. Kävimme myös Jaanan kanssa testikulkemassa rinkkavaelluksena puolet kisareitistä heinäkuun alussa. Ajatuksena oli ennen kaikkea testata, miltä alkuvaiheen aikarajat vaikuttavat, onko niistä mahdollista selvitä. Vasta sen jälkeen tekisimme lopullisen päätöksen

Rinkkavaellus kisareitillä oli rohkaiseva, mutta silti alun aikarajat pelottivat edelleen kisaan lähtiessä. Ensimmäiseen cut-off:iin keskivauhdin tulisi olla lähes 5 km/h. Se kuulostaa näin kirjoitettuna tosi hitaalta, mutta vuoristossa se ei sitä ole. Pitkässä vuoristojuoksussa itsellä keskivauhti tulisi pitkän päälle olemaan jotain noin 3 km/h ja siihen nähden tuo alun vauhtivaatimus tuntui huolestuttavan kovalta.

Kisaa edeltävällä viikolla Alpeilla oli satanut runsaasti lunta ja oli todella kylmää ja epävakaista. Tämän myötä pakolliseksi varusteeksi kisaan pitäisi ottaa "cold kit" eli kylmän kelin lisävarusteet, mikä tarkoittaa esimerkiksi jäärautoja kenkiin ja ylimääräisiä pitkiä housuja ja paitaa. Edellisenä iltapäivänä kisanumeroa noutaessa kävikin ilmi, että sääennuste onkin muuttunut niin radikaalisti, että cold kit:n sijaan pakollisena varusteena onkin "hot kit", mikä tarkoittaa muun muassa aurinkovoidetta ja lippalakkia tai vastaavaa. Kylmän kelin sijasta odotettavissa olisikin 30 asteen hellettä.

Kisaan mahtuu ilmoittautumaan mukaan noin 300 kilpailijaa, joista lähtöviivalle ilmaantui noin 254. Startti oli aamulla klo 10 Oberwaldin pienestä kylästä ja aamua helpottaaksemme olimme varanneet sieltä hotellihuoneen. Erittäin viehättävä perhehotelli. Vähän yhdeksän jälkeen kävelimme parin sadan metrin matkan starttiin. Siellä tapasimme perjantaina jo samalla lennolla tulleet Lauran ja Satun sekä huoltajina mukana olevat Samin, Arin ja toisen Lauran. Oli mukava nähdä ja fiilistellä ennen starttia. Laura oli viime vuoden keskeytyksen jälkeen uudelleen mukana, Satu ekaa kertaa. Reitillä tapasimme myöhemmin toisen suomalaisen, mutta Sveitsissä asuvan Satun (Iho), joka oli kolmatta kertaa yrittämässä kisaa.

Fiilis oli hyvä ja tuntui mukavalta lähteä kisaan. Pelko ensimmäisestä cut-off:sta oli hälvennyt jossain määrin ja oli jonkinasteinen luottamus, että kyllä siihen pakko on ehtiä. Jaana sitä paitsi oli nähnyt unta, että olimme ensimmäisessä cut-off:ssa niin, että meidän jälkeen oli vielä 40 juoksijaa tulossa. Voi kun olisikin niin.

Vähän ennen Reckingenin 28 km huoltoa minun oli pakko todeta Jaanalle, että parempi, etten yritä pysyä samassa vauhdissa, Jaanan vauhti tuntui hitusen liian kovalta minulle ja sen tietää, että näin pitkässä kisassa hivenenkin liian kova vauhti voi olla todella tuhoisaa. Väliimme tuli muutaman minuutin ero ennen ensimmäistä cut off:a 28 km:n kohdalla Reckingenissä. Siellä 47 min ennen cut-off:a. Selvisin. Huh. Olo on helpottunut. Eniten jännitin tätä. Koko kisassa. Ja hassua kyllä, kun jälkeen päin katsoin tuloksia, sijoitus 211, takanani oli 40 juoksijaa (plus kolme keskeyttänyttä). Eli juuri kuin Jaanan unessa.

Jaana oli tullut huoltoon viitisen minuuttia aiemmin ja lähdimme Reckingenistä Jaanan kanssa yhtä matkaa ja meno oli iloista ja hauskaa. Kuljimme yhdessä aina Fieschin huoltoon asti, jonne saavuimme 11 h 23 min kohdalla. Cut-off:iin matkaa reilu 2,5 tuntia. Hyvä. Edelleen sijoitus 211.

Kunnon syöminen, epämääräistä välppäämistä tavaroiden kanssa ja erityisesti Lumoniten lampun kanssa, jota en saanut toimimaan, vaikka kuinka yritin ja viritin pattereita varalamppuun yms. En tiedä, mitä onnistuin mokaamaan Lumoniten lampun kanssa, en saanut sitä mitenkään päälle, en toista varalamppuakaan, en millään pattereilla. Jouduin turvautumaan vara-vara-varalamppuun. Myöhemmin kotona selvisi, ettei siinä ollut mitään vikaa. Ei lepoa, silti aikaa tuhraantui reilu tunti. Huoltaja-Laura ihanasti auttoi kaikin tavoin ja lupasi käydä ostamassa myös minulle pattereita vara-vara-varalamppuun. Lähdimme Jaanan kanssa yhtä matkaa liikkeelle vähän ennen puoltayötä, mutta minun oli hyvin nopeasti sanottava Jaanalle, että jättää minut ja menee omaa vauhtia. Jotenkin olo tuntui ihmeellisen heikolta. Kaivoin taskusta turkinpippureita. Ne ovat ainoita, joita yleensä saan laitettua suuhun silloin, kun tuntuu heikoilta.

Muutama tunti Fieschistä lähdön jälkeen, yön synkkyys tuntui kaatuvan päälle. Väsytti todella paljon. Mietitytti, olisiko sittenkin pitänyt yrittää nukkua Fieschin huollossa. Parikymmentä minuuttiakin olisi tehnyt ihmeitä. Ja kaksikin minuuttia. Silloin oli vain liian virkeä olo nukkumiseen. Nyt ei olisi. Istahdin alas. Kisa on vasta alussa ja tuntui, ettei tästä tule yhtään mitään. Edessä pitkä nousu, josta iso osa synkkää metsätaivalta. Olo on heikko. Tuliko lähdettyä liian kovaa Jaanan perään. Mietin vakavasti keskeyttämistä. En viitsi edes soittaa Jaanalle. En halua huolestuttaa häntä. Huono olo. Heikko olo. Tuntuu pahalta. Onko tätä järkeä jatkaa. Teen Instaan ensimmäisen videopäivityksen storeihin. Helpottaa hieman sanoa ääneen, miltä tuntuu. Varsinaisesti mikään etukäteen määrittelemäni keskeyttämiskriteeri ei täyty. Jatkan matkaa. Väsyttää aivan armottomasti. Laitan itseni pitkäkseni pusikkoon. Juuri kun tuntuu, että voisin nukahtaa, takaa tuleva juoksija pysähtyy kohdalleni ja kysyy, onko kaikki hyvin. Äsh. Se siitä nukahtamisyrityksestä. Yritän samaa hetken kuluttua uudelleen. Sama lopputulema. Kolmas yritys. Ei millään nukahda. Alkaa paleltaa. Olen kuulevinani Suomen kieltä ja kerään nopeasti kamppeet kasaan ja reppu selkään ja toiveikkaana, jos se olisi Lauran ja Satun äänet. Oli ne. Heidän näkemisensä virkistää, mutta missään mielessä en voi sanoa, että vointi olisi ollut hyvä.

Lähden tyttöjen perään, mutta en uskalla lähteä heidän matkaan, etten tee samaa virhettä kuin Jaanan kanssa ja etene liian lujaa. Tärkeää mennä nyt täysin omaa vauhtia. Seuraavassa huollossa Fleschbodenissa huollossa tapaan tytöt uudelleen. He olivat juuri lähdössä huollosta. Oli mukava huomata, että vaikka oma olo oli ollut heikko, olin kuitenkin edennyt lähes samaa vauhtia heidän kanssaan. Se rohkaisi ja noin vartin tauon jälkeen matka jatkui kohtuullisen ok voinnilla alamäkeen. Sijoitus oli 217 eli pudonnut kuusi sijaa. Paljon vähemmän kuin olisin odottanut, joten selvästi on muitakin, joilla ollut haastavaa. Alhaalle päästyä edessä oli Lengritzin pitkä nousu. Se tuntui todella pitkältä. Aurinko paistoi kuumasti. Uuvutti. Pari kertaa piti istahtaa. Tuntui, että kaikki menevät ohi. Huipulle pääsy tuntui erityisen ilahduttavalta. Lengritzin huollossa huipulla tuntui taas yllättävän hyvältä. Edellisestä huollosta aikaa kulunut 5 h 42 min, kokonaiskisa-aika 25:33. Oli kiva nähdä, että oli huollossa samaan aikaan paljon muitakin. Sijoitus oli myös jälleen 210, joten ei sekään ollut huonontunut. Lengrizin huollon jälkeen leppoisaa kulkua ja 3 h 30 min myöhemmin Giw:n huollossa. Seuraava cut-off olisi seuraavassa huollossa Eistenissa 105,8 km kohdalla klo 1.30 yöllä. Sauva katkeaa jyrkässä laskussa Einsteniin. Auts. Loppumatka Einteniin on jyrkkää alamäkeä. Sauvat auttaisi. Yritän ottaa tukea yhdestä sauvasta. Olo on uupunut.

Einstenissa (105 km) huoltaja-Laura on vastassa. Onpa mukava nähdä. Kulkuni näytti kuulemma melkoisen vaivalloiselta. Jälkikäteen näen myös itse Lauran videolta, että kulkuni on todella vaivalloista. Ilman sauvoja varsinkin laskut ovat työläitä. Nousut toki myös, että laskuissa tukea kaipaisi erityisesti. Tapaan huollossa myös toisen Lauran, joka on tullut huoltoon tunnin ennen minua ja levännyt vähän aikaa. Saan drop-bagista varasauvan hajonneen tilalle. Ei taaskaan nukuta huollossa, joten monipuolisen syömisen ja epämääräisen välppäämisen jälkeen lähdemme yhtä matkaa. Ihana saada matkaseuraa. Matka jatkuu kohtuullisen turvallisesti reilu 3 h ennen cut-off:a noin klo 22. Tosin tiedossa on, että seuraava cut-off väli on tiukka ja sitä varten olisi oltava marginaalia. Grimentzissä pitäisi olla viimeistään klo 18 seuraavana iltana.

Einstenista matka jatkuu kohtuullisen mukavalla jalalla kohti seuraavana olevaa Grächenin huoltoa (114 km). Hyvin pian alkaa kuitenkin väsyttää ja mietin nukkumista nousussa Hannigalp:lle. Jatkan kuitenkin matkaa ja alamäki Grächenin huoltoon piristää ja olo on hyvä. Juttelen yön pimeydessä Jaanan kanssa puhelimessa ja Jaanalla menee tosi hyvin ja vahvasti. Jaana on ollut Grächenin huollossa noin 3,5 h tuntia aiemmin. Ei minullakaan huonosti mene. Myöhemmin näen tuloslistassa, että sijoitus tässä vaiheessa 184, eli parikymmentä sijaa parempi kuin aiemmin. Aikaa kulunut 37:32. Jaana on ollut sijalla 128.

Grächenissä tapaan jälleen Lauran ja Sveitsissä asuvan Satun ja kuulen, että toinen Satu oli joutunut jo aiemmin keskeyttämään. Laura nukkuu lattialla lyhyitä unia (max noin puoli tuntia, koska oli tullut noin 40 min ennen minua) ja herää samoihin aikoihin, kun minä olen huoltamassa itseäni. Minua ei taaskaan väsytä huollossa. Äsh. Olisi tärkeää nukkua, mutta miten milloinkaan ei juuri huollossa ole sellainen olo, että voisi nukkua. On puoliyö, kisan toinen yö ja en ole nukkunut vielä hetkeäkään. Kohta olisi pakko kyllä nukkua, mutta miten voikaan olla olo taas huollossa niin täysin sellainen, ettei mitenkään pysty ajatella nukkumista.

Toinen Satu (Iho) oli tullut Grächnenin huoltoon noin tunnin ennen Lauraa ja oli ajatellut keskeyttää huoltoon, mutta päätyi kuitenkin huollon ja levon jälkeen jatkamaan, kun Laura tekee lähtöä. Minä jatkan matkaa myös yhdessä tyttöjen kanssa. Yön pimeydessä on ihana kulkea yhdessä. Olo tuntuu hyvältä ja vahvalta. Ensin laskua alas, sitten tiukkaan nousuun kohti Augsborpassia 2886 metriin. SwissPeaksin reittiähän on koko ajan joko laskua tai nousua, tasaista ei ole missään vaiheessa.

Puolimatkassa nousua ennen Jungun huoltoa alkaa väsyttää todella paljon. Olen jo aiemmin jättäytynyt tyttöjen seurasta ja jatkan matkaa yksin. Yritän etsiä reitin varrelta paikkaa jossa nukkua. Vuoren rinteet ovat niin jyrkkiä, että vaikea löytää paikkaa, jossa uskoisi heräävänsä turvallisesti. Sekavana herätessä vaarana, että kompuroi ja liian lähelle vuorenreunaa ei uskalla nukahtaa. Reitillä tulee yllättäen puistonpenkki vastaan keskellä vuorenrinnettä ja päätään kokeilla nukkumista siinä. Kuorivaatteet päälle ja kello herättämään 21 minuutin päästä. En muista, mitä kello olisi . En kaiva bivy-bag:a, kuorivaatteet riittää, ei ole niin kylmä. Nukahdan nopeasti ja herään aivan syvästä unesta 21 min päästä soivaan kelloon. Ihana oli nukkua. Ihmeen virkistynyt olo. Matka jatkuu hyvällä mielellä.

Jungin huolto (124 km) ei meinaa millään tulla. Luulen moneen kertaan, että nyt olen huollossa, mutta aina vain edesssä onkin jokin satunnainen karjasuoja tai vastaava. Lopulta olen huollossa ajassa 41.33 – kun lopulta löydän sen, menin ensin vahingossa ohi. Sijoitus tässä vaiheessa 180. Eli muutaman pykälän parempi kuin edellisellä huollolla. Eli väli oli mennyt nukkumisesta huolimatta ihan hyvin. Sijoitusten avulla pystyy seuraamaan omaa suhteellista kulkua suhteessa muihin.

Jungenin huollossa on hiljaista, kun tulen ja huollan itseni nopeasti. Laura on ollut huollossa puoli tuntia ennen minua. Matka jatkuu ylöspäin ja kohti Augsborgpassia. Matkalla on useita huteria kohtia. Katse vuorenrinteeseen vasemmalle, älä katso alas ja jalka vakaana. Odotan aamun valkenemista. Olo on ihan hyvä, mutta hieman pelkoa vastaan tsemppaamista jyrkillä ja kapeilla vuorenrinteillä. Katkaisen taas sauvani, joten matka jatkuu taas yhdellä sauvalla. Onneksi minulla on vielä toinen varasauva seuraavassa dropbag-huollossa, jonne kuitenkin vielä noin kellonympärys matkaa.

Aamu valkenee hiljalleen kauniina ja olo tuntuu etuoikeutetulta. Olen edessä horisontissa näkevinäni Lauran ja Satu Ihon. Eivät kulje yhdessä, mutta suhteellisen lähellä. Myöhemmin tuloslistan perusteella näkemäni olivat todellakin suurella todennäköisyydellä olleet he.

Ylhäällä huipulla otan valokuvia ja istahdan hetkeksi. Katson tuloksista, että Jaana on ollut tällä jo viisi tuntia aiemmin. Jaanalla menee vahvasti ja olo on erittäin hyvä ja kevyt. Minustakin tuntuu ihan hyvältä ja kivalta tuntuu lähteä laskuun. Edessä olisi noin tonnin lasku Bluömat:iin ja siitä taas uuteen nousuun 2862 metriin Col de Forclettalle. Tiedostan, että juosta pitää parhaansa mukaan, jotta ehdin varmuudella illaksi klo 18 cutoff:iin Grimentziin. Aikavaraa pitäisi olla, mutta löysäilyyn ja virheisiin ei ole varaa. Jalka kulkee hyvin, mutta ei ollenkaan yhtä hyvin kuin näen edelläni juoksevien kulkevan. Nopea huolto Bluömatissa, lähinnä juomien täyttö. Bluömatin huollossa matkaa on takana 139 km ja nousumetrejä yli 10 tonnia. Sijoitus 192, huonontunut hieman. Aikaa kulunut 48 h 15 min, kello on noin 10 aamulla ja edessä todella kuuman tuntuinen päivä.

Nousu Col de Forcletalle on kuuma, päivän paahto lisääntyy. Alamäkeen tuntuu mukavalta juosta, askel on kevyempi kuin edellisessä laskussa. Soittelen taas Jaanalle. Jaana on ehtinyt kevyesti Grimenzin huoltoon 7 h cut-off:a edellä ja on sijalla 127. Jaanalla menee tosi mukavasti ja olo on vahva.

Minäkin alan laskea aikataulua Grimenziin ja totean olevani turvallisella aikamarginaalilla. Huolto olisi pitkän alamäen jälkeen – tai niin luulin. En kuitenkaan muistanut karttaa tarpeeksi hyvin ja kartta oli aivan liian vaikeasti kaivettavissa repusta. Luulin, että huolto olisi heti, kun reitti laskee kylään, mutta sen jälkeen olikin vielä useiden kilometrien loiva nousu ennen huoltoa. Jaloissa alkaa laskussa tuntua siltä, että olisi pakko pitää pieni nukkumistauko. Luulin, että aikaa on hyvin, joten lepo tuntuu hyvältä ajatukselta. Jalkapohjiin on tullut hermokipua, joka saattaisi levolla. Levytän itseni polun viereen ja laitan kellon herättämään 5 minuutin päästä. Nämä ovat toiset unet aiempien 21 minuutin unien jälkeen. Olo helpottaa hieman ja jatkan matkaa. Huolto on varmaankin heti seuraavan kulman takana. Tai seuraavaan. Vai seuraavan? Missä se huolto oikein on? Olenko varmasti reitillä? Yritän katsoa Suunnon app:sta, mutta siinä ei näy huoltopisteiden sijaintia. Olen kaikesta päätellen kuitenkin ihan oikealla reitillä. Matka jatkuu. Ja jatkuu. Huoltoa ei näy eikä kuulu. On kulunut jo 3 tuntia siitä, kun luulin, että olen tulossa aivan juuri huoltoon. Yritän katsoa Google Maps:ssa auttaisiko se. Missä on Grimetz sen peruusteella?

Luulen uudelleen olevani eksynyt kunnes onneksi näen edelläni juoksevan miehen ja olemme menossa samaan suuntaan. Ajan kuluminen alkaa huolestuttaa. Enää puoli tuntia cut-off:iin enkä vieläkään tiedä, missä huolto on. Lopulta olen huollossa ajassa 55:49, 11 minuuttia ennen cut-offia. Tapaan huollossa Lauran ja Satu Ihon, jotka ovat juuri tekemässä lähtöä, sekä huoltaja-Lauran. Laura on tuonut minulle pattereita ja auttaa minua taas lamppujen kanssa ja kaiken muunkin. En vieläkään saa Lumoniten lamppuja käynnistymään, joten joudun jatkamaan pienellä vara-vara-varalampulla, joihin Laura siis oli ostanut minulle lisää AAA-pattereita. Valoteho on yöhön heikko, mutta on sentään valoa. Jäi lopultakin arvoitukseksi, mikä lampuissa oli vikana. Kaikesta päätellen vika oli kisaväsyneessä käyttäjässä, kun kotiin palatessa niissä ei ollut mitään vikaa.

Grimetzin huollossa selviää, että cutoff:a on siirretty puoli tuntia niin, että pystynkin pitämään ihan kunnon syömätauon (noin puoli tuntia) sen sijaan, että ulkona olisi pitänyt olla 10 minuutissa. Kello on noin 18.20 ja jatkan matkaa virkistyneenä. Heti lähdön jälkeen näen useamman juoksijan nukkumassa maassa. Mietin, että minunkin pitäisi kohta nukkua, mutta olen liian virkeä. Olo tuntuu hyvältä ja luottavaiselta. Takana 157 km ja 11400 nousumetriä. Oma gps näyttää kilometrejä noin 10 enemmän.

Loivaa, mukavaa nousua. Illan viiletessä väsymys alkaa hiipiä, mutta päätän, etten ota kofeiinitablettia, vaan toivon pystyväni kohta nukkumaan. Tämän huoltovälin ei pitäisi olla niin tiukka, ettei nukkua pystyisi. Päätän yrittää nukkua seuraavassa huollossa, joka olisi ylhäällä. Saavun sinne ajassa 58.55, eli noin 3 h sen jälkeen, kun olin saapunut Grimenzin huoltoon. Huollossa ei olekaan nukkumismahdollisuutta. Äh. Huollossa samaan aikaan oleva mies kysyy, voiko lähteä seuraani juoksemaan. Typeränä vastaan, että olen ajattelut nukkua heti kun mahdollista huollosta lähdettyä, joten lähde vain yksin. En ota huollossakaan kahvia, ettei se haittaisi nukkumista. Huollosta lähtiessä ulkona kuitenkin tajua, että tuntuu aivan liian kylmältä nukkumiseen, ollaanhan ylhäällä vuoristossa. Seura olisi nyt ollut todella paikallaan. Odotan, että reitti lähtisi alaspäin ja lämpenisi edes hieman niin pystyisi nukkumaan. En kuitenkaan taaskaan ollut katsonut huollossa karttaa ja reitti nousikin useiden kilometrien ajan vielä loivasti ylöspäin. Minua alkoi väsyttää aivan hallitsemattoman paljon. Järkevien päätösten tekeminen heikkenee myös. Alan nähdä hallusinaatioita. Viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt tajuta ottaa kofeiinitabletti ja myös energiaa muutenkin. Mutta väsyneenä järkevät päätökset kaikkoavat päästä. Yritän koko ajan etsiä paikkaa, missä voisin nukkua. Yritän muutamaan otteeseen, mutta keli on niin kylmä, ettei onnistu. On lisäksi alkanut sataa. Asteita on korkeintaan muutama.

Vihdoin reitti lähtee laskemaan alaspäin seuraavana olevaa Evolenen huoltoa kohden. On kuitenkin edelleen tosi kylmä. Kivikosta päästyä nurmi on sateen kastelemaa ja oikein henkii kylmää. Yritän kuitenkin nukkua taas. Ei onnistu. Jatkan matkaa. Hallusinaatiot alkavat olla niin pahoja, että minun piti sanoa itselleni, että olet ihan oikeasti SwissPeaks-kisassa ja ainut tehtävä nyt on laskea Evoleneen. Tuntuu, että kuvittelen vain olevani kilpailussa ja en enää tiedä, mitkä ajatuksistani ovat todellisuutta ja mitkä hallusinaatiota. Yritän selittää itselleni, että nuo reittimerkinnät paljastavat, että kisa on ihan todellista ja olet oikeastikin täällä Alpeilla.

Mietin Jaanalle soittamista. Nyt olisi tärkeää soittaa ja kuulla Jaanan järkiääntä. Mutta tajuan, että olen niin sekaisin, etten pysty erottamaan, olenko oikeasti soittamassa Jaanalle vai kuvittelenko vain soittamisen. En kykene. Yritän jatkaa alaspäin. Reitti on sateesta liukas. Kylän valot näkyvät kaukana alhaalla. Mietin, että lentämällä tuolla alhaalla kylässä olisi nopeasti. Osaisinko lentää, jos vain yrittäisin.

Seuraava muistikuva on, että herään siihen, että joku herättää minua. Huoltojoukoissa oleva nainen herättää minua. Olo on erittäin sekava ja tajuan nukahtaneeni ja oletan nukkuneeni kauan. En osaa kysyä, järkeviä kysymyksiä, mutta oletan vain, että olen jotenkin nukkunut ja myöhästynyt seuraavana tulevasta Evolenen huollosta. Pidän sitä itsestään selvyytenä ja luulen, ettei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin keskeyttää. Jatkan huoltoa kohden luovuttaneena. Soitan Jaanalle ja Markolle ja kerron, että olen nukahtanut polun varteen ja myöhästynyt huollosta. Luulen vielä huoltoon tullessa, että olen myöhästynyt. Huollossa tapaan myös viisi tai kuusi muuta juoksijaa. Tajuan vasta siinä vaiheessa, kun olen jo itse antanut numerolappuni ja gps:n pois, että kaksi juoksijoista vielä jatkaa matkaa ja cut off:iin olisi ollut vielä aikaa. Tuloksissa Evoleneen tuloaika on kirjattu siinä vaiheessa, kun olen jo pois kylästä, joten tarkkaa tuloaikaa ei ole missään, se on kuitenkin ollut noin 66 tuntia. Myöhemmin kun Suunnon kellosta katsoin kulkua olin nukkunut ilmeisesti vain muutamia minuutteja ennen kuin huoltojoukkoihin kuuluva nainen oli herättänyt minun ja olisin ollut ihan ok aikataulussa. Olin vain aivan liian sekaisin liian vähistä unista.

Odotamme kolmen muun keskeyttäneen kanssa muutaman tunnin, jotta huolto suljetaan ja pääsemme yhden huoltajan kyydillä lähimmälle juna-asemalle. Hyppään siellä junaan, josta pitäisi vaihtaa toiseen junaan muutaman aseman jälkeen, mutta nukun aseman yli pääteasemalle asti. Joten ei auta muu kuin uudelleen paluusuuntaan junaan. Nukun jälleen aseman yli. Menee useampi tunti ennen kuin saan itseni oikeaan paikkaan.

Käyn maalialueella hakemassa laukkuni ja kävelen leirintäalueelle. Pystytän teltan ja tuntuu elämykselliseltä olla omassa rauhallisessa teltan pesässä. Soittelen Jaanalle. Jaanalla menee hyvin ja vahvasti. Oli ollut siinä Evolonen huollossa, johon keskeytin ajassa 56:19 ja sijalla 111 (eli noin 10 tuntia ennen minua). Nukun teltassa koiran unta ja seurailen Jaanan sekä muiden suomalaisten kulkua. Jaana on ohittanut Gran Dixenen, edelleen vahvasti ja lähes kellonympärys ennen cutoff:a. Jaanan matka jatkuu vahvasti. Gran Desertilla Jaana on ajassa 70:47, sijoitus 97. Lourtierilla Jaana on noin kuusi tuntia myöhemmin 76:26. Laura ja Satu jatkavat myös hyvin ja ovat Lourtierissa ajassa 83:18. '

Matka Lourtielle on kuitenkin ollut kuumuudessa raskas. Lämpöä on yli 30 astetta ja Jaana on kärsinyt kuumuudesta ja veden puutteesta. Kroppa tuntuu kuumalta ja kuumeiselta. Huollossa Jaana yrittää viilentää itseään pitkällä tauolla.

Nousussa Gabane Brunelle Jaana yrittää nukkua, uni ei tule, vaikka väsyttää todella paljon. Tärkeää olisi nukkua. Juuri ennen saapumista Gabane Brunelle Jaana yrittää nukkua taas, seurauksena ainoastaan sekava olo. Juoma on taas loppunut, kroppa on edelleen kuuma. Reitti tuntuu pelottavan jyrkältä. Jaana alkaa myös nähdä ensimmäistä kertaa reitillä hallusinaatioita. Huomaan Jaanan koittaneen soittaa minulle, mutta olin jutellut juuri yhden reitillä tapaamani myös keskeyttäneen juoksijan kanssa. Jaanan puhelin ei ole enää kentässä, kun yritän soittaa takaisin. Jälkikäteen Jaana kertoo, että olo oli tuntunut niin huteralta, että oli heikkona hetkenä päätynyt tekemään typerän päätöksen palata Lourtierin huoltoon alaspäin. Jaana kertoo myöhemmin, että minun telttavideoni olivat heikkona hetkenä näyttäneet liian houkuttelevilta. Matkaa oli siinä vaiheessa kuljettuna noin 220 km. Järjestäjät olivat jossain vaiheessa soittaneet Jaanalle, että onko lähtenyt väärään suuntaan. Sitäkin tapahtuu helposti. Jo senkin takia, että kellon gps myös sujuvasti vaihtaa suuntaa, jos oma kulkusuunta muuttuu. Joka tapauksessa heikko hetki, jolloin olisi pitänyt vain yrittää nukkua lisää. Ja jos ei nukkuminen onnistu, edes levätä. Seuraavalla kerralla viisaampana.

Jaana liittyy seuraani leirintäalueelle erittäin virkeänä. Näyttää siltä, ettei olisi edes ollut missään juoksemassa. Jalat ovat kevyet ja naama raikas. Noin vuorokauden vähemmän kulkeneena minä näytän paljon rasittuneemmalta. 

Jaana pystyttää oman telttansa minun telttani viereen. Oltiin varauduttu keskeyttämisiin ottamalla molemmat omat teltat mukaan maalialueen dropbagiin, jotta koska tahansa löytyy oma "hotelliyksiö" mukana. Oli ihana tunne päästä omaan pesään, kun kisa omalta osalta ohi keskeytykseen. Nyt kotia kohden ja ensi vuonna uusi yritys.