Toukokuinen reissu Kilpisjärvelle ja Muonioon (Saanan, Pikku-Mallan ja Pallastunturin huiputus)

Toukokuinen reissu Kilpisjärvelle ja Muonioon (Saanan, Pikku-Mallan ja Pallastunturin huiputus)

Koronan aiheuttama Uudenmaan sulku oli päättynyt huhtikuun puolivälissä. Sen jälkeen alkoi lisääntyvästi mietityttämään, että jonnekin olisi kiva päästä, kun kevättalven Lapin reissut olivat luonnollisesti peruuntuneet. Ajatus johonkin hotelliin menosta tuntui kuitenkin arveluttavalta, ja iso osa vaellusreittien autiotuvista ja kaikki varaustuvat olivat suljettuja ainakin kesäkuun alkuun asti.

Pääsiäisen jälkeen reissukuume lisääntyi. Mietimme, josko asuntoauto voisi olla ratkaisu matkustushuoleen koronan aikana. Auto antaisi mahdollisen lähes täydelliseen koronaeristäytymiseen paikasta riippumatta. Kävimme katsomassa ainakin 50 asuntoautoa ja lopulta se ensimmäinen, johon katse oli ilmoituksissa kiinnittynyt, oli se auto, joka lopulta päätyi meille. Asuntoautossa oli vielä talvirenkaat ja myyjä sanoi toki vaihtavansa ne vielä kesärenkaisiin. Tähän Marko totesi, että ei tarvitse, lähdemme sillä Kilpisjärvelle. Katselin epäuskoisena ympärilleni. Kevät etelässä oli pitkällä ja kesä aivan kulman takana. 

Äitienpäivää edeltävällä viikolla mitta Etelä-Suomeen tuli kuitenkin täyteen ja auto starttasi. Emme oikeastaan tienneet, minne olimme menossa. Marko halusi Kilpisjärvelle ja minulla olisi kauheasti töitä: paljon opetusta ja kokouksia. Rytmitimme päiviä siten, että ajoimme silloin, kun minä olin töistä vapaa (ja välillä töiden aikanakin, jos hyvää parkkia ei löytynyt ajoissa) ja parkkeerasimme autoa sen mukaan kuin minulla oli opetusta tai kokousta. 

Ensimmäinen stoppi reissuumme tuli Hailuotoon, jossa asuntoauto pysäytettiin kauniisiin merimaisemiin päiväksi. 

Hailuodosta matka jatkui tilaisuuden tullen kohti pohjoista. Pääsimme illan suussa Kukkolankoskelle, jonne jäimme yöksi. Paikka oli erittäin kaunis ilta-auringossa, aamuyön auringossa ja aamun auringossa. Paikalta löytyi myös laavupaikka, johon laitettiin pienet tulet, mutta söimme kuitenkin asuntoautossa. Yöllä uni maittoi, mutta Marko heräsi jo reilusti ennen kukkoa neljän jälkeen, koska Lappiin oli kova polte. Minä jatkoin vielä unia. 

Aamukahdeksan maissa olimmekin jo ehtineet Muonion lähelle ennen kuin oli pakko taas pysähtyä minun kokousten ja opetusten takia. Aamupäivän opetus ja kokous meni hyvin Muonion lähellä olevalla parkkipaikalla. Kuskina ollut Marko nukkui samalla auton takaosassa. Opetus päättyi vähän ennen puoltapäivää ja laskeskelimme, että ennen puolenpäivän jälkeen alkavaa uutta opetusjaksoa ehtisimme juuri ajaa Pallastunturille. Se ei ollut ollut meillä missään suunnitelmissa, mutta kun Pallaksen huiput näkyivät horisontissa, ne suorastaan kutsuivat meitä.

Pallaksella näytti todella upealta. Lunta oli kaikkialla ainakin metri, monin paikoin paljon paljon enemmän. Ei uskoisi, että on toukokuu, ja äitienpäivä ylihuomenna. 

Opetuksen jälkeen laskimme, että meillä olisi juuri sopivasti aikaa huiputtaa Pallastunturin Taivalkero ennen illan kokouksiani. Maisemat olivat taivaalliset. Ylös reilu tunti ja alas hieman vähemmän. Keli oli täydellinen, hankikanto lähes täydellinen, olimme matkassa vaelluskengillä ilman lumikenkiä tai suksia. Muutaman kerran upposimme lumeen, mutta muutoin hanki kantoi erinomaisesti. Olimme kuulleet, että aivan edellisinä päivinä hankikantoa ei ollut ollut, joten olimme onnekkaita. Alla olevat kuvat antavat jotain pientä kuvaa siitä, miten paljon lunta oli ja miten ihana Pallas oli.   

 Pallaksen huiputuksen jälkeen totesimme, että meillä on vielä tunti aikaa ennen illan kokoustani ja voisimme ajaa hieman Kilpisjärven suuntaan. Katsoimme kartasta sopivan parkin, mutta sinne päästyämme totesimme parkin olevan täysin lumen peitossa, joten ei auttanut kuin aloittaa kokous auton vielä käydessä ja etsiessämme uutta paikkaa. Oli oma tunnelmansa lumen keskeltä olla mukana kokouksessa, jossa porukkaa oli eri puolilta Eurooppaa kukin eri tavoin koronakaranteenissa. Minun olosuhteet oli selvästi muiden mielestä eksoottisimmat.

Kokouksen jälkeen matka jatkui kohti Kilpisjärveä. Saana-tunturin ilmaantuminen horisonttiin on aina yhtä sykähdyttävä hetki. Ihana olla kohta Kilpisjärvellä. Parkkeerasimme asuntoauton Kilpisjärven rantaan ja maisemat olivat sykähdyttävät.

Tavoitteena oli, että aamupäivän kokousten jälkeen huiputtaisimme seuraavana päivänä Saana-tunturin. Edellisen kerran se oli tehty itsenäisyyspäivänä 2018, viime vuoden itsenäisyyspäivänä 2019 olimme niin ikään Kilpisjärvellä, mutta tällöin reissu suuntautui OAC Kar:n suksilla kohti Kalottireittiä ja Meekonlaaksoa. Nyt äitienpäivän aattona oli tarkoitus uusia tuo edeltävän vuoden itsenäisyyspäivän huiputus

 Illalla herkuttelimme riistakäristyksellä ja perunamuusilla. Kilpisjärven K-kaupassa lihatiskin valinta oli hulppea ja koronasta johtuen hinnat olivat normaaliakin edullisemmat. Ostimme kotiinviemisiksikin ison määrän entrecote-pihvejä ja riistakäristystä. Osa tästä lihasta kuivattiin tulevia vaelluksia silmällä pitäen.
 

  Oli ihana mennä nukkumaan Saana-tunturin syleilyyn. Illan yön maisemat olivat niin kauniita, että oli vaikea malttaa nukkua.

 Seuraavana päivänä etäkokousten jälkeen suuntasimme kohti Saana-tunturia. Muistimme toissavuoden itsenäisyyspäivältä, että matka huipulle kestäisi noin 1 h 15 min ja suunnilleen sen verran se kestikin. Tällä kertaa lähdimme matkaan lumikengillä, vaikkakin totesimme, että hyvästä hankikannosta johtuen reissu olisi onnistunut hyvin ihan tavallisilla kengilläkin.

Lunta oli Saanalla Pallaksen tavoin erittäin paljon ja oli vaikea uskoa, että olisi toukokuu ja äitienpäivä tulossa.

 Äitienpäivän aattona tavoitteenamme oli suunnata Pikku-Mallalle ja siitä eteenpäin kolmen valtakunnan rajapyykille yhden yön vaellukselle liukulumingillä. Heti reissun alkumetreillä Marko kuitenkin kaatui pahasti suksilla jäätävän liukkaassa mäessä ja loukkasi selkänsä niin, että oli selvää, ettei Marko pystyisi hiihtämään lainkaan. Totesimme yksimielisesti, että liukulumikengät oli väärät välineet tähän keliin. Olisi pitänyt valita lumikengät. Lähdinkin sitten yksin lumikengillä huiputtamaan Pikku-Mallaa Markon jäädessä potemaan selkäänsä. Maisemat olivat huikeat ja olo tuntui todella onnekkaalta. Kaunis luonto on niin arvokas lahja ja pääoma ja Suomessa sitä on niin kaikkialla. Pidetään siitä huolta.

 Pikku-Mallan reissun jälkeen matkamme jatkui taas takaisin kohti etelää. Jälleen tuntui siltä, että matka etelään on paljon pidempi kuin etelään. Pieni haaveri tosin reissulla sattui myös.
Ajoin kiveen ja pakoputken ripustin hajosi. Marko oli kaatunut suksilla ja loukannut selkänsä niin, ettei pystynyt kumartumaan ja kömpimään korjaamaan. Joten ei muuta kuin itse ekaa kertaa elämässä auton alle, Markolta ohjeet ja olipa hieno onnistumisen tunne, kun sain korjattua.

 Ihana pohjoinen. Etelässä oli palatessamme täysi kesä, mutta pohjoisen ihana keväinen talvi päihitti kesätunnelmat mennen tullen. En ole koskaan ennen ollut Lapissa äitienpäivän tienoilla ja en olisi uskonut, että se voi olla näin upeaa.