Hiihtovaelluksella Pallaksen maisemissa huhtikuussa 2016
7.4.2016 aamulla auton nokka kohti Leviä, jossa hiihtovaellusta edeltävä yö mukavasti Levin kylpylässä. Käytiin uimassa ja saunomassa ja fiilistelemässä ihanaa pohjoisen tunnelmaa.
Seuraavana aamuna ajettiin autolla Hotelli Pallakselle, auto parkkiin ja nelihenkinen seurueemme sukset jalassa kohti pohjoista. Mukana jälleen pikkuneiti 7 v., tällä kertaa ensimmäisellä talvivaelluksellaan.
Toisena päivänä tarkoitus oli päästä Nammalakurusta Hannukuruun ja kartan äärellä pohdimme, miten meidän olisi viisainta edetä. Päädyimme siihen, että minä ja pikkuneiti lähdemme Montellinmajalta ylempää talvireittiä, jonka pitäisi olla lyhempi ja muut kaksi menevät alareittiä, joka pidempi. Niin lähdettiin. Ei mennyt sitten aikaakaan, kun saimme pikkuneidin kanssa muut seuraksemme todettuaan, että lumi upottaa aikalailla alempana ja muutoinkin tuntui mukavammalta matkata yhdessä. Se oli ehdottomasti hyvä ratkaisu. Reitti oli paljon rankempi kuin mihin olimme varautuneet. Lumi upotti melkoisesti ja piti mielessä laskea aina kymmeneen, että jaksaa edetä. Pikkuneiti onneksi tuli hyvällä mielellä ja tunturin alarinteen tullessa oli ihan liekeissä, miten hienoa laskea alaspäin. Itsestä se oli melkoisen hurjaa ja toivoin, että tästä ehjin nahoin selvitään. Laskua ajoittain haittasi upottava lumi, välillä hankeen upposi kertakaikkisen perusteellisesti ja usko perille jaksamisesta oli koetuksella. Monta kertaa piti pysähtyä pienelle tankkaukselle. Loppumatka Hannukuruun tuntui loputtoman pitkältä ja upottavalta.
Lopulta Hannukuruun päästiin ja pitipä taas todeta, että onpa hienoa, kun mukana gourmet-retkikokkisiskoni, joka taikoi rinkastaan härän entrecoteeta ja punaviiniä (edellisenä iltana hirvenlihaa ja uuniperunoita). Pala taivasta maan päällä.
Hyvin nukutun yön jälkeen otimme suunnaksi jälleen Nammalakurun, tällä kertaa itäpuolen latureittiä pitkin. Maaliskuussa ladut oli jo tässä kohden avattu ja hienossa kunnossa. Se nopeutti matkantekoa melkoisesti.
Vuontisjärveltä nousimme jälleen tunturirinne ylös kohti Montellinmajaa ja sieltä Nammalakuruun. Nammalakuruun laskiessa edessä olikin pientä jännitystä. Rinne oli todella jäinen ja nopea ja niinhän siinä kävi, että kaaduin sillä seurauksella, että perässä ollut ahkio kyllä jatkoi matkaa, mutta ilman aisoja. Molemmat aisat katkesivat. Siinä sitten pohdittiin, miten jatkamme ahkion kanssa. Alun perin suunnitelmana oli ollut palata Pallastunturin yläreittiä Pallakselle, mutta ilman aisoja ahkion kanssa se tuntui liian arveluttavalta. Päädyimme (taas!) siihen, että minä ja pikkuneiti suuntaamme kohti Vuontisjärveä ja muut kohti Pallasta ja autoa ja tulisivat hakemaan meidät sitten autolla Vuontisjärveltä. Niin tehtiin.
Ei auttanut kuin laittaa sukset ahkion kyytiin ja koittaa kävellä. Onneksi oli hyvä hankikanto. Alamäki kohti Vuontisjärveä osoittautui aisattomalla rinkalla melkoisen uskaliaaksi. Lopulta päädyin rinteen päällä siihen, että otin sukset kainaloon ja istuin rinkan päälle ja formula-auton kyydillä rinnettä alas Vuontisjärvelle. Ahkion päällä kyyti oli oikeasti todella hurjaa ja vauhti kova, mutta ehjänä pääsimme Vuontisjärvelle. Pikkuneiti tuli perässä suksillaan ja välillä veti myös rinkkaa tasaisella.
Kaikkineen iso elämää koko reissu. Menee TOP-5 reissujen joukkoon. Iso elämys. Syvästi puhutteleva pohjoisen hiljaisuus ja sopiva määrä fyysistä työtä. Häivähdys onnea.