NUTS Karhunkierros 166 km 28.-29.5.2021

Viime vuodelta NUTS Karhunkierroksen 166 km:lle ilmoittautuminen siirtyi koronan vuoksi tälle keväälle. Edeltävän vuoden 166 km oli ollut niin hieno reissu, että oli itsestään selvää, että siskon kanssa lähdemme taas. Tuo edeltävän vuoden reissu oli ollut Jaanalle ihan poikkeuksellisen helppo ja oli juossut peräti kolmanneksi. Itselleni loppumatka oli pitkään jatkuneen kylmän ja sateen vuoksi tulleiden rajujen astmaoireiden takia ollut perin jännityksellinen ja loppuun asti oli epävarmuus, selviänkö maaliin ajoissa, mutta selvisin (viisi tuntia siskon jälkeen) ja oli hienoa. Se oli ehdottomasti koettava uudelleen.

Välissä olevan vuoden aikana kesän 2021 suunnitelmiin kuitenkin ilmaantui kaikenlaista muuta kiinnostavaa, mitä ei voinut ohittaa. Ensin olisi kolme viikkoa Karhunkierroksen jälkeen järjestettävä Kairacross, viiden päivän seikkailu Vätsärin erämaassa (viime vuotisen Lapland Wilderness Challengen tunnelmissa packcraftilla ja jalan). Heti, kun olimme päättäneet lähteä Kairacrossiin ja ilmoittauduttu, tuli esiin toinen vähintään yhtä kiinnostava haaste, NUTS300 heinäkuun puolivälissä, alle kaksi viikkoa Kairacrossin jälkeen. Nämä molemmat tuntuivat niin spesiaaleilta, ettei näitä kokemuksia kerta kaikkiaan voi jättää välistä.

Kesän juoksu/seikkailukalenteri alkoi siis näyttää lievästi ahtaalta. Mietittiin sen myötä, lähdemmekö lainkaan Karhunkierrokselle. Varsinkin, kun Jaana oli useamman kuukauden (tai tosi asiassa jossain määrin aina viime kesän Lapland Wilderness Challengesta lähtien) kärsinyt pahoista jalkavaivoista plantaarifaskiitin kanssa. Siskon jalka alkoi näyttää ensimmäisiä lieviä elpymisen merkkejä vasta kisaa edeltävällä viikolla (mutta oli edelleen viikkoa ennen niin paha, ettei jalalla missään tapauksessa voinut ajatella juoksevansa, välillä ei oikein edes voinut astua lainkaan). Jaanan Rukalta varaama hotellihuone oli kuitenkin sellainen, että sitä ei voinut peruuttaa menettämättä rahoja takaisin, joten siskon ratkaisu oli, että lähtee joka tapauksessa maisemiin, vaikkei pystyisi juoksemaan ja totta kai minäkin lähden mukaan myös. Minulla kun ei mitään vaivoja ollut edes. Siskon jalkakin tuntui antavan siinä määrin periksi, että olimme toiveikkaita, ettei se isoja ongelmia tuottaisi.

Kisa alkoi perjantaina aamulla klo 8. Olimme erittäin iloisia tästä lähdön aikataulun siirtymisestä varhaisempaan ajankohtaan. Edellisellä kerralla kisa oli alkanut klo 12, ja jos kisa olisi ollut vuonna 2020, se olisi alkanut vasta klo 14. Aamuihmiselle tämä tarkoittaisi sitä, että aamun parhaat tunnit saisi käyttää poluilla eikä odotellen kisaa. Tämä myös tarkoittaisi sitä, että Hautajärven kääntöpaikalle ehtisi ennen yötä. Cut off siellä olisi klo 1:00, tai lähtöryhmästä riippuen 17 tuntia startin jälkeen klo 1:00, 1:10, 1:20 tai 1:30. Oletin kuitenkin etukäteen, että tuo cut off ei aikaisempien reissujen perusteella pitäisi tuottaa ongelmia, joten en erityisesti kiinnittänyt siihen huomiota ja jostain syystä minulle jäi muistikuva, että se on klo 24. Ja en myöskään ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että oma lähtöryhmä vaikuttaa cut offiin. Jostain syystä vain ajattelin tarkemmin miettimättä, että se olisi klo 24 kaikille.

Alku lähti mukavasti. Lähdimme rauhallisesti matkaan oman lähtöryhmämme (klo 8.10) hänniltä ja meno tuntui mukavalta ja helpolta. Sisko oli tehnyt karkean aikataulun edellisen kerran NUTS KK:n 166 km:n pohjalta, että olisimme Konttaisella 1 h 20 min startin jälkeen (alun reittipidennyksen vuoksi noin 5 min lisää aikaa edelliseen). Olimmekin siellä kutakuinkin minuutilleen silloin. Meno tuntui helpolta ja vaivattomalta ja siskon jalkakaan ei vaivannut. Sekä Valtavaaran että Konttaisen nousut tuntuivat matalilta ja helpoilta. Basecamp:a kohden juoksu kulki mutkattomasti, mutta jokseenkin kankeasti. Sellaista rentoa juoksua ei ollut lainkaan, vaan kankeaa ja vähän puristamista. En siitä ollut huolissani. Matka on sen verran pitkä, että kyllä siinä ehtii paikat rentoutua ja irrota.

Basecampissa olin viitisen minuuttia siskon perässä kutakuinkin aikataulun mukaisesti 4 tuntia startista (tarkalleen 4:06 eli 6 min jäljessä siskon edellisen kerran pohjalta tekemää karkeaa suunnitelmaa). Basecampin jälkeen olisi tiedossa Pienen Karhunkierroksen hyvin juostavat polut. Jostain syystä juoksu tuntui edelleen hyvin kankealta ja oli kaikkineen vaikea juosta. Heti kun vauhtia yritti nostaa, vatsassa kouraisi lievästi uhkaavasti ja senkään vuoksi en uskaltanut lisätä vauhtia. Aikaisempien vuosien toistuvien oksennus-kokemusten myötä olin yrittänyt ottaa opiksi kaikista mahdollisista edeltävien vuosien mahdollisista virheistä. Yhtenä keskeisimpinä sen, että olin päättänyt syödä ja juoda koko ajan selvästi vähemmän kuin normaalisti ja myös harvemmin. Vähäisemmän syömisen olen huomannut vähentävän vatsavaivoja selvästi. Ei missään tapauksessa niin kuin yleiset ohjeet usein ovat, että vähintään puolen tunnein välein geeliä tai jotain muuta energiaa suuhun. Vaan selvästi harvemmin ja niin, että aina pysähdyn, jos jotain laitan suuhuni. Ei juostessa. Geelien käyttämisen olen muutenkin joutunut lopettamaan kokonaan. Niistä on niin paljon huonoja kokemuksia, että pelkkä geelipussin ottaminen käteen pitkällä ultralla riittää laukaisemaan oksennusrefleksin. Silloinkin, vaikkei sitä ennen olisi mitään vatsavaivoja. Geeleistä on vain jotenkin jäänyt aivoihin sellainen muistijälki, että pelkkä niiden näkeminen riittää aiheuttamaan pahoinvointirefleksin.

Sekä Konttaisen että Basecampin huollosta otin kaksi mandariinia, yhden banaanin palan ja kaksi suolakurkkua. Niiden lisäksi olin syönyt Basecampiin huoltoon mennessä matkalla kaksi kertaa yhden irtokarkin ja juonut mustikkamehua ja vettä. Olo oli hyvä ja lukuun ottamatta pieniä vatsanväänteitä vauhtia nostaessa, vatsa ei isommin vaivannut. Otin pari tuntia Basecampin jälkeen varmuuden vuoksi yhden suolatabletin, kun vatsa alkoi välillä oireellisesti jotain ilmoitella. Suolatabletti tuntui auttavan heti. Huomasin matkalla myös mielenkiintoisen kipu-yhteyden: aina kun vatsa vihlaisi ikävästi, myös jalkapohjaan ilmaantui viiltävä kipu. Sen jalan kipu meni aina ohi saman tien kuin vatsa hellitti. Viime vuoden Ylläs-Pallaksen 160 km juoksun kokemuksella olin päättänyt, että yhtään särkylääkettä en ota suuhuni, vaikka jalkoihin ilmaantuisi mitä vaivaa tai kipua tahansa. Särkylääkkeet selvästi vaikuttavat ikävästi vatsaan ja energian imeytymiseen ja aiheuttavat sen myötä mahdollisesti isojakin vaikeuksia, huomattavasti isompia kuin jalkojen kipu. Eniten tässäkin juoksussa pelotti nimeen omaan vatsaongelmat ja energian imeytymättömyys ja sen myötä kaikenlaiset hallusinaatiot, tajunnan hämärtymiset ja heikkouden kokemukset. Sen verran monta kertaa tullut nojailtua puuhun ja mietittyä, että nyt kyllä lähtee taju juuri nyt. Oulankaa kohden matka jatkui ongelmitta, mutta jotenkin omituisen hitaasti.

Tein myös epähuomiossa muutaman minuutin pienen pummin reitillä yhden puunrungon kohdalla niin, että kadotin reittimerkit ja ihan pienen matkan päässä edellä kulkevan siskoni ja sen jälkeen etäisyys Jaanaan alkoi kasvaa. Helposti juostavilla Oulangan lähistön poluillakaan juoksu ei tuntunut irtoavan, vaan oli ihmeen hidasta. Ei ollut vieläkään rentoa. Oulankaan siskon viime kerran juoksusta laaditun aikataulun perusteella pitäisi saapua 9 h päästä startissa. Siinä pitäisi vielä olla reilusti liukumavaraa verrattuna edelliseen. Silti jo hyvissä ajoin alkoi näyttää siltä, että 9 h on aivan epärealistista.

Saavuin lopulta Oulankaan 10 h 12 min startista, noin puolitoista tuntia hitaammin kuin edellisellä kerralla. Keli oli hyvä, joten sitäkään ei voinut syyttää. Ainoastaan vastatuuli kiusasi ja ajoittainen kylmyys. Lämpöä oli vain muutamia asteita. Mutta metsä oli suhteellisen kuiva, kengät eivät kastuneet yhtenään kuten useammin aikaisemmin ja taivaaltakaan ei tullut mitään paitsi rakeita ja räntää aivan lyhyen ajan. Jostain syystä vauhti vain oli kateissa.

Oulangan huollossa sain kuulla, että sisko oli lähtenyt sieltä 10 min aiemmin, joten päätin pitää mahdollisimman nopean huollon. Se oli ehkä virhe. Tajusin vasta sieltä lähdettyäni, etten syönyt kuin pari lusikallista nuudeleita ja 3 cashew-pähkinää. Täytin onneksi pullot (3 dl vettä, 3 dl mustikkamehua ja täydennys 5 dl appelsiinimehua sisältävään pulloon; se oli vielä 2/3 täynnä). Aiemmin matkalla olin pariin otteeseen täyttänyt vesipullon purosta. Jotenkin sitä kaipasi nimenomaan vettä ja vesi on myös sellainen, että orastavien vatsavaivojen kohdatessa, serauhoittaa vatsaa todennäköisemmin kuin mikään muu suuhun pantava.

Lähdin Oulangasta ulos klo 18:23. Edellisen vuoden perusteella matka Hautajärvelle kestäisi noin 5 tuntia. Sen ei pitäisi nytkään olla ongelma, vaikka perusvauhti oli hitaampi, koska viime vuonna tähän väliin osui isosti vatsaongelmia ja sen myötä puita vasten nojailua. Nyt sellaisia ei näyttänyt olevan näköpiirissä. Oletin, että pystyisin tämän välin etenemään hieman nopeammin kuin viime vuonna muistaen, että tässä olisi hyvin joustavaa polkua monin paikoin.

Juoksu ei kuitenkaan vieläkään irronnut. En tiedä, johtuiko se puolestaan siitä, että söin selvästi vain vähän ja alle minkään minimienergiasuositusten. Vatsa ei kiusannut, mutta vastaavasti juoksu ei irronnut ja takaa tuli toistuvasti joku ohi. Aloin olla huolissaan jo Hautajärven cut offiin ehtimisestä. Olin edelleen epävarmuudessa, milloin cut off on. Matkalla jo yhdeltä juoksijalta olin kuullut, että se olisikin vasta klo 1:00 (eikä klo 24), mutta en uskaltanut luottaa siihen. Siihen klo 1:00 cut off aikaan tuli onneksi varmistus vähän myöhemmin toiselta juoksijalta. Hautajärveä lähestyessä aloin yhä enemmän tiedostaa, että tuntia myöhempikin aika on melko tiukoilla ja aloin miettiä, ehdinkö huoltaa itseäni siellä lainkaan vai pitääkö jatkaa heti. Ainakin kengät halusin ehtiä vaihtaa ja pitäisi ehtiä syödä paremmin kuin Oulangassa. Hautajärveä lähestyessä oli kiva jutella muutamien tuttujen vastaan tulevien juoksijoiden kanssa ja samalla itse pähkäilin sitä, mahdanko ehtiä ajoissa. Oletin, että siskon pitäisi myös kohta tulla minua vastaan, mutta häntä ei näkynyt. Pohdin myös matkalla, riittääkö, että tulee sisään klo 1:00 vai pitääkö olla jo ulos.

Olin lopulta kääntöpaikalla klo 0:41 ja siellä kävi ilmi, että riittää, että olen ulkona klo 1:10, koska olin lähtenyt klo 8.10. Eli kohtuullinen aika huoltoon olisi, vaikkakin aika huollossa tuntuu aina katoavan jonnekin avaruuteen. Minuutit vain hupenevat jonnekin. Hautajärvellä oli useita juoksijoita, mukaan lukien sinne 40 min aiemmin tullut siskon. Yllätykseni kaikki heistä, mukaan lukien siskoni, kertoivat jättävänsä reissun sinne. Jaanan jalkavaivat olivat uhkailleet siinä määrin, ettei uskaltanut lähteä riskeeraamaan kesän muita koitoksia ja oli päättänyt katkaista 8 maaliintuloputken pitkästä ultrakisasta (130-170 km). Minulla noita DNF:a kertynyt vatsaongelmien takia melkein joka toisesta kisasta, joten halusin ehdottomasti tästä kisasta maaliin. Varsinkin kuin mitään isoja ongelmia ei ollut, lukuun ottamatta viime kertaan verrattuna hidasta vauhtia.

Kaikki edeltävän tunnin aikana Hautajärvelle tulleet olivat päättäneet keskeyttää ja myöhemmin katsoin seurannasta, että edellinen matkaa jatkanut oli tullut Hautajärvelle puolitoista tuntia ennen minua. Eli oletettavaa olisi, että edessä olisi todella yksinäinen taival yötä vasten. Edeltävän vuoden kokemus yöllä isosti tajunnan rajamailla tuolla pätkällä kulkemisesta johti siihen, etten uskaltanut ajatella lähteväni yksin. Jäin vielä odottamaan noin 20 min perässäni tullutta miestä, josko hänestä saisi seuraa, mutta hänkin oli päättänyt keskeyttää. Hetken mietin, uskallanko lähteä yksin. En tässä vaiheessa muistanut sitä, että viimeisenä lähtevä juoksija saisi seurakseen turvajuoksijan. Jaanan itselleen tilaama oma raatokyyti oli siinä vaiheessa tulossa ja koska yksinäinen taival tuntui huolestuttavalta, päätin myös turvautua samaan kyytiin. Joka tapauksessa näin lähellä cut off:a reissusta maaliin ehtiminen olisi erittäin epävarmaa. Mitään isompia vaivoja ei saisi tulla. Vaikka aikaa olisi +2 h käytettävissä verrattuna menomatkaan, pienikin ongelma syö näin pitkällä matkalla helposti tunteja. Vähän myöhemmin raatokyydissä jo ollessa huomasin gps-seurannasta, että yksi perästä tullut juoksija lähti vielä matkaan, se vähän harmitti itseä. Vaikkei välttämättä olisi samaa matkaa kuljettu, pelkästään se tietoisuus, että takana on joku tulossa, luo isosti turvallisuuden tunnetta.

DNF:n seurauksella pääsin lauantaina kuskaamaan uskollisen huoltajamme Markon NUTS 34 km starttiin ja myös Konttaiselle kannustamaan. Markon ansiosta saimme edes yhden FINISHER:n joukkoomme.

Seuraavaksi tarkoitus olisi vajaan kahden viikon päästä tehdä viikonlopun mittainen reitin tsekkausreissu NUTS300:n reitin alkuosalle Njurkulahdelta Kalmankaltioon ja testata sitä, miltä tuolle asetetut aikarajat tuntuvat. Reitin loppuosahan on hyvin tuttua, mutta alussa pitkä taival sellaista, missä ei ole koskaan tullut käytyä ja mietityttää, onko mitään mahdollisuutta selviytyä tuolla reitillä edes alun aikarajoista. Seuraavia seikkailuja kohden siis. Mukavia polkuja kaikille ja kiitokset jälleen NUTS:n upealle porukalle hienoista järjestelyistä.

HUOM. Tämän blogin kuvat osin edellisen vuoden reissuilta, kun tällä kertaa en ottanut reitiltä yhtään kuvaa, kun aika oli niin tiukassa.